Pari viikkoa sitten muutama parvi pulmusia,
viime keskiviikkona kolme joutsenta,
torstaina töyhtöhyyppiä tien varrella
ja tänään västäräkki uuden koulun katolla!
Ja hiukan jo odottamani sääksi Hailuodon
Marjaniemen pesällä.
"Hiukan ennenaikaista tulla heti kylään,
juurihan olen palannut pitkältä matkalta."
"Kotikin ihan raakaversio vielä,
kyllä nyt kahvit jää saamatta,
ei tässä ehdi seurustelemaan!"
En yöllä saanut unta, voi kiltti N. olisin
niin mielelläni nauttinut pitkistä unista,
vastahan olin saanut oikean unirytmin takaisin,
puolen vuoden tuskaisen pyörimisen jälkeen.
Valvoessani luin Laura S:n kirjan loppuun,
sydäntäsärkeviä hetkiä,
hetkiä, jotka vihollisista viimeinen lopettaa.
Koskettava aidon makuinen elämä,
kiitos kirjoittajalle,
joka rohkeasti antoi lukijoille
osan elämänsä kipeistä hetkistä.
Paljain jaloin on kirja, joka jää mukana kulkemaan
mielessä, omakseni en halua.
Muistan lämmöllä Tuulaa ja Leenaa,
jotka läheltä kasvattivat hyväksymään sen,
ettemme aina tai edes harvoin,
saa valita elämäämme vaikuttavia asioita.
Ettei ole olemassa onnellisuusputkea,
jota voisi kulkea helppoa elämää.
Syöpä on kauhea tauti.
Leena sanoi: Tämä on minun elämäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Iloitsen kommentistasi!