Silmäni tavoittivat
uutisen, jossa kerrottiin, että
vanhainkotiin pitäisi
ottaa omat eväät.
Hm, kyllähän se sitten
minulle onnistuisi,
vienhän töihinkin omat
evääni.
En suostu syömään
makaroonia, riisiä ja kumiperunoita,
ja niillä salaateilla ei
pysy nälkä koko päivää poissa.
Siis oikeasti: toimittaja
kertoi, että jokaisen
ikääntyneen
bakteerikanta on ruoansulatuselimistössä
niin erilainen, että
omasta kodista pois siirtyneen
ensimmäiset
kuukaudet vain laihdutaan.
Omilla
eväillä sitä ongelmaa ei olisi.
Hm,
onhan noita tupperin kippoja, vaan missä
ja
kukas niitä eväitä valmistaisi?
Siinäpäs
pulma ja/tai markkinarako.
Kun Suomi vaatii kaikenmaailman vakuuksia
lainoitettavilta mailta, niin toimittajien sanojen
mukaan näiden maiden kansalaiset ovat alkaneet
boikotoimaan maahamme matkustamista.
Sanoikos se entivanhasten sananlasku jotain maailman palkasta?
Nauratti illalla lukiessani Donna Leonin Unelmien tyttöä.
Vianelli vaahtoaa komisario Brunett'ille hankalista
maahanmuuttajista, joihin sisällytetään suomalaiset.
Näinkös me saamme tuta kirjallisuudessakin nurjamielisyyttä?
Unelmien tyttö on rankka aiheeltaan, mutta jotain keveämpää siinä
on kuin edellisissä.
Pidin taas matkasta Guidon kanssa.
Tänään sain Karppisen Sadulta tilaamani
rannerenkaan ja kolme korvista.
Korvia minulla on vain tavanomaiset kaksi, se kolmas
koru on hämmennyksen vuoksi, erilainen/samanlainen.
Kiitos, Satu, onnistuivat hienosti!
Korvikset ovat sopivan kevyitä,
eivät venytä olemattomia korvanlehtiäni.
Yritin saada liitetyksi Merin tekemää koiran
kyykkimiskylttiversiota, mutta en onnistunut.
Näytin osakkaille ja he hyväksyivät tilattavaksi
tekstillisen version.
Kiitos, Meri, avustasi!
Pahaksi onneksi paikkakunnan mainostoimisto on
lomalla ja naapurimaan vastaava oli ennättänyt
lyhennetyllä päivällä sulkea ovensa.
Odotellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Iloitsen kommentistasi!