"Se meni jo, ko...

Jokaisen kansan kulttuuriin kuuluu sananparsilla ja

sanonnoilla opettaminen.

Maahanmuuttajaopettajana ollessani keräsimme

 eri kansojen sanonnoista sellaisia,

jotka olivat samaa tarkoittavia.

Jossain kansiossa nekin ovat, tallessa.

Vietnamilaisilla oli hyvin pohditusti sanottuja,

iranilaisilla, irakilaisilla ja venäläisillä

lähelle suomalaista suoraa ilmaisua.

Isäni äiti käytti hyvin omaperäisiä sanontoja,

harmittelen, että olin vain 12-vuotias hänen kuollessaan,

en vielä silloin osannut tallentaa niitä.

Kuvassa Heikki Vilho, Briita Kustaava ja 

lapsista ensimmäinen, Viola.

Kuva on otettu, niinkuin muodista näkeekin,

Ameriikassa, jonne mentiin siihen aikaan

hakemaan leveämpää leipää.

Useat hänen sanonnoistaan olivat in-juttuja, 

jotka eivät auenneet vieraille.

"Se meni jo, ko Lehtipojan näläkä."

Monet olivat hiukan krouveja, vaikka meillä ei 

sellaista kieltä muutoin käytetty.

Kasvatuksesta on harmia, olen kiusallisena

kokenut, kun ns. viksut ihmiset käyttävät sanoja,

joita lapsuudessani pidettiin sivistymättöminä.

Vaan siellä ne sisällä, ihon alla ovat, opetetut

"viisaudet".

Jälkikasvuni lomaillessa,

jouduin anteeksipyytelemään kotoani opittuja

asioiden "oikeita" järjestyksiä, arvoja, toimintoja.

Tällä iällä joutuu toteamaan, etteivät oppimistani, opettamistani,

sekä suora, että piilojutuista, ole monikaan 

kovin tarpeellisia.

Kaipa ne ovat olleet silloin, kun syntynsä saivat, jotenkin oleellisia.

Harmi, ettei voi palata takaisin,

voisin aiheuttaa pahennusta,

positiivisesti toivoisin,

omaperäisellä lasten kasvatuksella.

Kyllähän minä yritin aina joskus;

sain nuhteita, kun annoin lapsilleni hellittelynimiä,

sylittelin.

Sitä en kadu, vaan sitä, että liikaa kuuntelin toisten mieltä,

liikaa katsoin, onko sallittua.

Matot ovat kuivumassa, pari keittiön "työmattoa" ja

pari sängynvierimattoa.

Aurinko paistaa ja  sopivasti tuulee.

En tiedä, pitääkö sitä kaikki tehdä niin tosissaan,

harjaa heiluttelin kaksikätisesti niin,

että toiseen käteen tulikin rakko.

...laiskan kämmenessä.

Kellokosken prinsessan sain luettua.

 Totta sanoit, Meri, kun kerroit, 

että kirja on kirjoitettu asiakkaita ja oloja 
ymmärryksellä kuvaten.

Kauheita olivat sen ajan hoitomuodot,

malarian tartuttaminen, insuliini- ja sähköshokit.

Elämältä niin vähän saanut Anna loi itselleen uuden identiteetin,

eikä luopunut vuosien kuluessa siitä.

Kerrotaan hänen lopun lähestyessä todenneen,

ettei hän mikään prinsessa ole, vaan Anna Lappalainen.


Vahva, erikoinen nainen, jonka varasteleva kotka oli
napannut kuninkaalliselta parvekkeelta
ja pudottanut Suomen Lappiin.

Millainen lie elokuva on?


Pionit alkoivat aukoilla nuppujaan.

Hopearikko kukkii, lehdillä kimaltaa
yön kastepisaroita.
Pikkulevisia levittelee kukkavanoja ja lehtiään
hopearikon alueelle.

Kirjosieppo ja peipponen pistäyvät laulamassa vielä,
räkättirastas ja varpuset vain etsimässä kastematoja,
heinä ja lehdet heiluvat jäykemmin,
kesä kallistuu loppupuolelle.