Varisevat kukat

Kiitävät vuodet,

varisevat kukat ja

virtaava vesi

tottelisivatko, jos

huudahtaisin "odota"?

Ja kaikki monet

kevään kukat ja syksyn

värikkäät lehdet

tunnusmerkkejä ovat,

väärentämättömiä.

Gyosein Shonin

On yksi kukka

jonka väri ei kero

miten se kuihtuu:

se joka kasvaa täällä

ihmisen sydämestä.

Ono no Komachi

Tuomas Anhavan kääntämiin tankoihin

päädyn aina, kun tuulenvire käy 

haikeuden aalloilla.

Kuin kivi, ajatukset pyöritelty monin hetkin,

valmista, mutta avointa.

Pilviä on enemmän kuin tarvitsisi,

tuultakin, vaikka sen suunta on etelästä.

Illalla uni odotutti ja luinkin loppuun valkoisen masain.

Jotenkin jäin miettimään samanlaisuutta/erilaisuutta,

mitähän me ihmiset toisesta ihmisestä haemme?

Mikä saa meidät mielessämme näkemään toisen ihmisen

omien toiveidemme/haaveidemme vastauksena.

Eihän se niin ole,

ei.

Joku "viisas" sanoi, ettei yhden ihmisen tarvitse

täyttää kaikkia kuoppiamme,

olla vastaus kaikkiin tarpeisiimme,

ei meidänkään

kuin itsellemme

kysymys ja vastaus.

Ulkona on vain +16 astetta, sisällä oli hyvä

pyöräillä.

Poljin melkein tunnin kuntopyörää, tulee se vanha kunto

sieltä vastaan, vaikka olen ollut melkein

koko kevään liikkumatta.

Viron sääksen pesällä poikaset kasvavat,

ihmeesti pienin on selviytynyt, ojentelee jo siipiään

niin kuin muutkin tuulen heilutellessa

pesää.

Poikaset on rengastettu, eivät näytä pitävän

kihloistansa.

Nyt ei tarvitse ohjeistaa emoa enää,

mahtoi olla hassun kuuloista, kun läppäriä katsoessani

neuvoin, että pienintäkin piti ruokkia.

Jälkikasvuni muistuttivat, 

ettei kyse ole interaktiivisesta ohjelmasta.