sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pehmeää etelätuulta, luonnon ehdoilla

En pidä liian kilteistä, myöntyvistä, nynnyistä,
alaspainetuista-
en ainakaan kirjoissa!

Lukiessani "jonnekin pois" kirjaa, minua alkoi puolivälin
tienoilla ärsyttää, mietin, onko pakko lukea,
kuinka joku ei osaa pitää puoliaan.

Lionel Shriver kanteen, kuvajaa Miriam Berkley
Lionel Shriver

Onneksi luin eteenpäin.
Shepin kaverin ratkaisu oli yllättävä, 
vaikka oikeastaan
ihan ymmärrettävä.

Vaikka olenkin yltiörehellinen, sallin Sephin vilunkipelin
aivan mielisuosiolla, kaikkihan oli maksettu,
jollakin tavalla.

Olisiko hiukkasen överiä loppuosassa,
jopa sokerista?
Kirjan lopusta ei enempää, jos joku ei ole vielä lukenut,
suosittelen luettavaksi.

Jaa, miksi en pidä myöntyvistä, nynnyistä,
kaipa niissä näen itseni, minullehan kaikki käy- 
kunnes joku puraisee liian ison palan
ja silloin merkkaan rajat näkyville.

Tätä nykyä voin pahoin päällepäsmäreistä,
heistä, jotka kokevat olevansa vallan oikealla puolella.

Suurimmassa pudottajassa (tsemppausohjelma pyöräilylle!)
Jillian pulttaa toisinaan, kun omat kokemukset
nousevat muistoista,
tunnen lukkarinrakkautta;
jopa sääksenpesäkameroita katsoessani, 
kun heikompia sorretaan
nousevat muistot ja  luonnon systeemi tuntuu
pahalta, kun hakataan pienin kuoliaaksi,
tai estetään saamasta ruokaa.
(Tiedän toki, että vahvimpien kuuluu jäädä elämään.)

Toinen kirja, jonka luin on
Deborah Rodriguez'n Kabulin kauneuskoulu.
Kirjastotyöntekijä ojensi sen luettavaksi, kun
kaipailin elämänkertakirjoja.

kansikuva

Entisen työni pohjalta ymmärrän tosiksi monet
uskomattomaltakin kuulostavat jutut.
Jouduinhan jossain vaiheessa arvauskeskuksesta
kyselemään korjausleikkausta haksahtaneelle
nuorelle naiselle.
(Meidän kaupungissa siihen ongelmaan ei apua löytynyt.)

Aivan viime vuosina on jossain muslimimaissa saatu aikaan laki, 
ettei alle 13-v. saa naittaa.

EDIT: 31.7. Ensimmäinen nettikahvila avattu naisille Kabulissa.

Vanhat kulttuurinmurut säilyvät vielä
syrjäisemmillä alueilla jokaisessa maassa, meilläkin.

Eihän se ole kaukana kotimaastakaan aika, 
jolloin Haavio teki tutkimusta naisten asemasta 
ja jokivarren kohteessa emäntä kääntyi aina
isännän puoleen, että mitä mieltä me olemme,
vaikka naista haastateltiin, eikä "meitä".

Kirja oli nopealukuinen, 
uskottava kaikkine hurjine tapahtumineen.
Erilaiseen kulttuuriin voi ainakin oven/ikkunan avata.

Hiukan vielä lintujen seurannasta, Hailuodon isoimmat
sääksen poikaset olivat hakanneet kuoliaaksi
viimeisenä kuoriutuneen.
Siellä hajoava poikanen on pesän reunalla,
tiedosta huolimatta tunne tuntuu pahalta.

Viron pesällä pieninkin on pitänyt puolensa,
vaikka sielläkin ruuasta on selvästi pula.


Aamulla paistoi aurinko, yö on ollut lämmin
ja lämpöä on nytkin, vaikka on pilvistä.
Tuskin meille ukkoset yltävät, sadetta voimme saada,
näyttää, että vain hiukkasen.

Sunnuntaita!
Toiveajatteluna sadetta, ei vielä edes pisaroita pihakiveyksellä.



2 kommenttia:

  1. Kävin Hailuodossa. Siellä nukkuivat vielä.

    Eäinmaailmassa julmuus tulee herkemmin näkyviin, kun eivät osaa teeskennellä ja laki on julma: syö tai tule syödyksi!

    Ihmismaailma pyrkii kätkemään pahuutensa. Varsinaiset tappotilanteet, sodat, verhotaan nekin usein peittäviin fraaseihin "sankareista" ja "voittajista". Lapset saattavat sanoa totuuksia, kun eivät ole vielä tottuneet ajatuksiaan verhoilemaan. Elämä on pitkälti epäreilua ja julmaa.

    VastaaPoista
  2. Milloinkahan kasvan niin, ettei minuun satu tietoisen pahuuden kohtaamisessa? Ja varsinkin juuri se selittely, oikeutuksesta tai siitä, että leikkiähän tämä vain.
    Historian tunneilla pohdimme, mitä hyvää/huonoa kulloisessakin tilanteessa oli, onko maailma muuttunut siitä. Useinkin oppilaat huomaavat, ettei ole. Tietoa on, taitoa elää ei niinkään.

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!