Todellinen arvo

Tänään lohduttaa mieltä Jorge Bucayn

Kuuntele tämä tarina-kirjan

 Sormuksen todellinen arvo.

Poika ja mestari keskustelevat.

Poika tuntee olevansa kömpelö, typerä,

eikä hänessä ole mitään hyvää.

Mestari lähettää hänet myymään sormustaan

parhaalla mahdollisella hinnalla.

"Älä hyväksy vähempää kuin kultaraha."

Poika myy sormusta yli sadalle henkilölle,

saa naurua osakseen,

ostajien mielestä sormus ei ollut niin arvokas.

Poika palaa, antaa sormuksen mestarille,

kertoo, ettei sormuksesta voi saada niin

suurta hintaa.

Mestari kertoo, että sormuksen todellinen arvo 

on tärkeä tietää

ja hän neuvoo poikaa menemään kultasepälle.

Kultaseppä, tutkittuaan sormusta kertoo pojalle, ettei

hän voi antaa kuin 58 kultarahaa siitä.

Jos poika voisi odottaa, kultaseppä ehkä voisi antaa

suunnilleen 70 kultarahaa.

Näillä tiedoilla varustettuna poika palaa mestarin luo.

Mestari sanoo, että poika on samanlainen kuin sormus,

vain todellinen asiantuntija pystyy arvioimaan

pojan arvon.

"Miksi elät kuvitellen, 

että kuka tahansa kykenee löytämään todellisen arvosi?"

Olisiko jotain opittavaa tarinassa?

Tuota voi pohtia kuunnellen Sauli Zinovjevia.

Ystäviä, mikä on ystävä, sanoi Leke.

Hiukan on pieksetty olo,

hieroja löysi, minkä olin tiennytkin,

tosi kipeitä paikkoja kädestä, selästä ja

hartioista.

Vasen puoli osallistuu aina kun oikeakin,

vaikka ei tarvitsisi

ja se aiheuttaa jännityksen.

Seuraava aika sovittiin ensi viikolle.

Oi, saisinpa koko kropan kuntoon!

Siirsin koko viime talven ajan varausta

ja nyt olikin vaikea rentouttaa, kun kävi kipeää.

Kun sanoin siitä,

 kertoi hieroja L., että osaan hyvin kestää kivun.

Ainakin yritin hengitellä ja ajatella muuta,

ettei hoidon vaikutus estyisi.

Nyt on sellainen olo, että tekisi mieleni

vaakatasoon.

Sepän toukka jätti muutaman malvan alun syömättä

ja nyt saan iloita niistä.

Viime kesänä siemenensä nakelleet orvokit 

ovat saaneet jälkikasvua.

En hennonnut repiä pois,

rikkaruohojakaan, etten riipisi myös

näitä pikkuisia.

Nämä haileat krassit ovat oikeastaan kauniita,

omasta mielestä.

Ulko-oven amppelissa kasvaa maahumala ja krassi kukkii,

molemmat vaatimattomia,

mutta paikkansa ansaitsevat.

Vaaratonkin kasvain voi olla vaikea, 

jos se on vienyt näön toisesta silmästä

ja uhkaa toista.

J:n kuvissa oli ollut muutoksia,

ainoa mahdollisuus on sädetys,

jos muutokset osoittavat ärhäköitymistä.

Tilanne on vaikea perheen isälle, mutta myös

läheisille.

Ei ole reilua, ei.

Avustaja oli tyytyväinen tekemääni korttiin,

toivottavasti äitikin.

Ystäville,

menneille, 

oleville
ja tuleville.

Oli hyvä päivä koulussa.

Tänään ennakoin seuraavaa yltin tuntia ja tarjosin,

koska oli pitkä päivä, lapsille runsaan välipalan:

viinirypäleitä, nektariinia, mansikoita,

omenia, aprikooseja, avomaan kurkkuja,

porkkanoita, lanttua, naurista, minitomaatteja

ja kesäkurpitsaa.

Kaikille ei ollut helppoa maistaa edes pikkuista palaa

noista tarjotuista,

hyvin pehmeästi pyysin, että saisivat isomman

kolon palaseensa kuin pihani harakat,

hih, mikä vertaus,

mutta mansikoissani koettu ja nähty.

Tuosta on hyvä jatkaa terveellisellä

ruokailulla.

Ainakin näin toivon.

Tänään tein avustajalle kortin annettavaksi äidin nimipäivänä,

kukka oli  toivomus ja yritin tehdä sellaisen, kuin ymmärsin

saajan ja tilaajan toivovan.

Avustajalle olen hankkinut kivan koiraleimasimen,

sen kortin teen hänelle syksymmällä,

piristykseksi.

Otin hänet huomioon, kun teimme kuvistyötä,

Koiran ilo, jossa eteisen matto ruttaantuu,

kun omistaja tuo uusia luita koiralle ja

 koira hyppii iloisena ilmassa,
luut lentävät yläpuolella.

Hiukan jänskättää meno hierojalle,

kyseinen henkilö on persoona.

Luin Sarin blogista, että hänen taistelunsa on

päättynyt.

Surullista.
Aina toivoo parempaa.

Kun onnistuu, niin innostuu!

Tällä viikolla purku on edistynyt,

atk-luokkaa murskataan jo.

Tampatulle alueelle koottiin antureiden 

valamista varten muotteja.

Mutta, mutta, en voi kuin ihmetellä,

miksi vanhan ja uuden koulun väliin

jää niin kapea kaista,

missä lapset leikkivät??

Toivottavasti puukoulu puretaan ja se alue

 tulee lasten liikkumista varten,

mutta se päätös onkin pitkässä kaskessa.

Arkkitehdille tuo lilliputtialue voi riittää,

mutta, jos toivomme lasten liikkuvan ja

pysyvän terveinä, fingerporissa ei pyöritä

muuta kuin paikallaan.

Aloitimme viidensien kanssa sen Bää-kirjan teon,

ainakin alku tuntui olevan innostavaa,

siitä tulee kiva juttu!

(Elättelee ope toiveita.)

Tilasin paikalliselta hierojalta ajan torstaille,

oli tuorerehun tekijä perunut aikansa, minun onneksi.

"Minä en mitään niska-hartiahierontaa,

se on puolitoista tuntia se hieronta."

Ok, kunhan saan tuon kiristyksen niskasta pois.

Nyt taas juomapulloon nestettä ja tallennuksia katsoen 

sisälenkille!

Uskomaton pikkuinen,
miten paljon harjoittelemista,
jotta noin hienosti osaa!

Kokeilukortti

Kokeilin pikaisesti kabinettimallista korttia

Fiskarsin leimasinta käyttäen.

En kyllä ole tyytyväinen,

jotenkin samea,

vaikka maanläheisiä värejä hainkin.

Tuo leimasin lienee taustaleimasimeksi tehty,

halusin kokeilla, miten se kävisi

tällaiseen korttiin.

Löysin n. 30 vuotta sitten paljon lauletun

lasten kerholaulun leimasimena.

Se sopii moneen korttiin.

Tekstin lisäksi käytin vain FinnStamperilta 

lahjaksi saamaani kiemuraa.

Ettei kovin synkkää olisi, tässä myös
se vaaleampi versio.

Tekstinä ystävyys ja syyslinnut
pois lentämässä.

Tyyntä ja tasaista, taas

Illalla ei ollut mielenkiintoa televisioon,

joten otin kirpparilta ostamani Antti Tuurin

Taivaanraapijat kirjan luettavakseni.

Pidänhän minä Tuurin tyylistä,

joskin enemmän edellisistä kuin tästä.

Tasaista, yllätyksetöntä,

 hämmentävää, että kirjaa

on mainittu "naisten kirjaksi",

 sitä en lukiessani huomannut.

Nyt jälkeenpäin miettien:

 Laimi, vakaa ja selkeä, jalat maassa elävä,

Jussia melkein poikanaan huolehtiva äitihahmo,

Kaarina, kortteerin pitäjä, omalla laillaan jalat maassa oleva,

 sisartaan parhaalle elättäjälle sortteeraava,

Fiina, joka työvoitolla yritti saada haluamaansa 

kortteerin kunnostajaa

ja Cristina, jonka piti saada kahdelle lapselleen kodinhankkija.

Olihan siinä naisia, aikana, jolloin koti-Suomessa

naiset olivat äänioikeutettuja,

Amerikassa eivät.

Kirja tuli nopeasti luettua.

Aamusumussa oli maisema täällä,

samoin Viron sääksien pesän seutuvilla.

S8 sai napattua kalan itselleen ja pesässä alkoi armoton huuto.

Nori käänsi jo selkänsä,

mutta S9  elättelee toivetta,

jos kuitenkin onnistaisi!

Älä lounehi! arvelee kalaa tiukasti pitävä S8,

ja piti kuin pitikin puolensa.

Aurinko on keskipäivän jälkeen yrittänyt kurkkia, 

pilviä on kuitenkin enemmän

kuin taivaansineä näkyvillä.

Leivoin pakastimeen isomman piirakan,

oli turvallisinta laittaa sinne,

maistui niin hyvältä!

Niitä Bää-kirjoja varten sain pääkirjastosta 

poistettujen pinosta hakea tarvitsemani.

Vähästä sitä mieli tuli iloiseksi!

Kolmosten kanssa laitoimmekin jo exlibrikset

ja teimme kaksi tehtävää.

Mitähän vanhemmat arvelevat,

kun teemme sellaista, mitä ei ole ennen tehty,

onko hyvä vastaanotto, vai tuleeko koppaa ja lautaa?

Otin tuon ajatuksen toteutettavaksi yhtenä tienä 

kirjoihin, niiden käytön monipuolisuuteen.

Ja tietty myös luovaan toimintaan,

osa on ohjattua, osa taas ihan itse keksittyä.

Kaunista syysviikkoa itsekullekin!

Olkoon tiesi rauhan tie, kun on rauhan aika...

Luin hiukan hämmentävän kirjan irlntilaisnaisesta, 

joka etsii viisautta.

Kirjassa on tietäjä, mies ja Wigga, nainen, jotka

opastavat Bridaa.

Eniten minulla harasi vastaan noituuden ja Jumalan, 

jumalan, sekoittaminen samaan keittoon.

Taisi tuo oma kristillinen sisin olla

esteenä sen hyvän löytämiselle,

jota kirjasta voisi löytyä.

Ok, luettu on, en palanne uudelleen 

noiden sivujen antiin. 

Sain Nauhataivaan Kirsi Enckelmannilta

blogicandin:

Solkia, ruusuja ym.

Fairy Bellen lehtiö ja kakkupapereita.

Akryylitimantteja rasia

kukkia

erilaisia pitsinauhoja ja Fantasia strassikoriste

Olipas yllätys saada noin monipuolinen candy!

Kiitos, Kirsi!

Sääksenpoikaset lentelevät ahkerasti ja niitä näkee enää

harvoin pesällä.

Tässä Nori toi saaliinsa pesälle ja syö kalaansa

 tarkkaillen ympäristöään,

eihän kukaan vain vie hänen omaansa!

Viikolla eräs oppilaista ei uskonut, että sateenkaaren voi tehdä

ja loppuviikosta lapset tulivat kertomaan,

että on se totta, oikein ope kertoi,

purkajien sadettajan yläpuolella näkyy sateenkaari.

(Kuvassa ei näy sateenkaarta, vain sadettaja.)

Ensimmäinen sumun tekijä ei toiminut,

mutta uusi alkoi kastella purettavia seiniä ja

kellarin kohtaa.

Kuormaajien kauhoilla kerätään monenlaista jätettä  

pois vietäviksi, on eristeitä, rautaa, lautoja ja

mursketta.

Murske viedään suurnavetan rakennuksessa (pohjalle?)

käytettäväksi.

Tänään pyöräilin yli 90 min.,

kahden Suurimman pudottajan verran,

matkaa taittui yli 24 km,

kului yli 500 kcal  

ja yhden juomapullon verran nestettä.

Ei siis mikään kauhea vauhti, eikä vastus,

mutta minulle sopivat,

lämmin tuli ja oli hyvä polkea.

Sain eilen Ruohonjuuresta tilaamani

Optimsm-jauheen ja Maca-jauheen.

Msm-jauhetta kokeilen ensin, toivoen, 

että elimistö voisi käyttää hyödykseen ja

 nivelissä olisi kevyempää liikettä ilman esteitä!

Taivas on sininen ja aurinko paistaa,

lämpöä on vain +16,2 astetta, hiukan tuulee.

Pyykit kuivuvat ulkona, tulee taas hyvä tuoksu.

Edit: Olen hämmentyneenä huomioinut, että
jostain syystä tämä teksti on kiinnostanut monia.
Syytä en tiedä.
Onko kysymyksessä vaatimaton lukijan arvio 
Coelhon kirjasta, vai mikä?

Kauan sitten en mennyt Teiskoon saunomaan,

(hm, onkos sauna ollut joku mystinen paikka elämässäni?),

vaikka sain kutsun vihtojen kera,

 nyt kirkkaana lauantaina se voisi sopia.

Sille muistolle:

Ei naama-, vaan Bää-kirja!

Sadesäällä olimme välitunnit sisällä,

mitä nyt ruokailemaan sateessa vipelsimme

ja parina välituntina olimme lilliputti kokoisen katoksen alla.

Räyh, vali, vali!

Mieltä ei kirkastanut purkutyön edistyminen,

sehän on reilun kuukauden myöhässä

aikataulusta.

Ja tässä kaikkien kaivureiden sankari Volvo,

ah, sen kuljettajaksi kaikki pojat haluaisivat.

Minä yritin innostaa isorenkaiseen,

korkeaan maansiirto"autoon", epäonnistuin,

ei ollut hohtoa sellaisessa.

Oranssin koneen takaa häämöttää keittiöpuolen

ovi, josta aamuisin menin sisälle.

Loppupäivästä alkoi salin seinä olla

uhattuna.

Mutta, siitä huolimatta,

räyh, räyh ja vali, vali.

Tuo suunnittelemattomuus, sekavuus,

aina lapset heikoimmassa asemassa!!

Älä lue, ellet halua tyhmistyä,

sekin on tutkittu(?), että

valituksen kuunteleminen tyhmentää.

Josko hiukan kirkastetta sekaan:

Tilasin itselleni msm-jauhetta Ruohonjuuresta,

kun Marja Leenan blogista luin tuon jauheen

antavan avun nivelkipuihin.

Enpäs ollut koskaan miettinytkään,
 miksi tietyn ikäiset naiset
 pitävät lenkkareita kaupunkikenkinä,

vaappuvat kuin ankat ja kävelevät hitaasti.

Kivikauden jäämiähän se,

estrogeenin väheneminen saa nuo

vaivat esille.

Ei kivikaudella vipelletty maan pinnalla

tämän ikäisenä,

 ehkä shamaanien henget liikkuivat
usvana kummuilla ja vesistöjen varsilla,
ei kolottanut niveliä!

Nyt sitten testaan, auttaako rikkijauhe,

helpottaako yhtään?

Tänään satoi, siis sekin hyvää,

paitsi se ulkoileminen...Löysin kivan sivuston, jota aion

hyödyntää:

Kukako.

Kukako vastaa kulttuuriperinnöstä?

Ai, mää, vai?

Auts, olisi pitänyt enemmän jemmata poistettavia kirjoja,

jotta voisi tehdä Bää-kirjoja.

No, eiköhän niitä kerry jostain.

Keskiviikkoa!

Ihanaa, sataa vettä!

Kesäkuun ja heinäkuun alun saimme sadetta,

mutta sen jälkeen kovin nihkeästi

Luoja on antanut meille sadetta.

Lauantai-iltana saimme pikkutilkkasen,

tänään hiukan enemmän.

Maa on kuivaa, sieniä ei juuri näy

ja mustikatkin kärsivät kuivuudesta.

Tällaisena iltana on hyvä sytyttää kynttilöitä,

 polkea pyörällä

ja saunoa,

jotain leppoisaa musiikkia kaipaisi,

mitä suosittelisit?

Huomisen päivän valmistelut tein töissä,

nyt ei tarvitse töitä ajatella.

Sain korttipohjia Paperinauhasta,

neliö- ja kabinettikortteihin.

Pikkuinen raitapaita oli eilen sanonut opettajalleen:

"Kuule, minun mielestä se kolmannen luokan opettaja on mukava."

Sitten pienessä päässä oli raksuttanut ja hän oli jatkanut:

"Kyllä sinäkin olet kiva."

Taisi olla joku kaplakka eilen aamulla, johon

hän ehtivänä oli osallistunut.

Päivällä hän nappasi minua kiinni ohimennessäni,

katsoi, niin kuin olisi asiaa.

"Niin se meni tämäkin päivä, tuli vähän töpättyä."

Vakuutin hänelle, että jos asia on hoidettu,

niin kaikki on ok.

Ihmisille sattuu.

Tänään kaikkien touhujen keskellä löysin hänet kyljestäni,

huomiota kaipaamassa.

Pariin sanaan ja "puolihalaukseen" oli tyytyväinen.

Hän ei ole minun luokan oppilaita,

saanen pitää erityisasemassa?

Välitunneilla emme päässeet ulos,

kaivinkoneita oli joka puolella.

Ulosmenon kohdalla mylläsi kone,

valotolppia varten kaivantoa.

Ainoa liikkumispaikka on sorakasoissa ja 

linja-autojen parkkipaikkana.

On ihme juttu, ettei suunnittelussa ole otettu 

asiakkaita, lapsia huomioon.

Lapset tarvitsevat liikuntatunneiksi ja välitunneiksi tilaa liikkua.

Ei riitä, että on urheilutalon sali,

ulkoilmassa liikkumistakin kaivataan.

Neljä konetta oli ns. keittiöpäädyssä.

Ja hirmuiset dinosauruksen kidat murskasivat

kattoa ja seinää.

Lapsilla oli mielenkiintoista katsottavaa,

mutta samalla he väsyvät kaikkeen ylimääräiseen.

Sehän on vain vuosi, sanovat päättäjät.

Lapsilla on olemassa aikamääreinä

kuukaudet, viikot, päivät, tunnit

ja minuutit.

Me laskemme eri mitoilla,

elämme eri aikaa,

lapset kasvavat, aikuiset kutistuvat -

rusinoituvat.

Omaikäisen laulua, Iina laulaa kuin pieni tyttö,
ilmiselvästi nauttien laulamisesta.

Hellyttävä raitapaita

Perusviikonloppu takana ja taas uusi työviikko edessä.

Eilen leikkasin sisäpihan ruohon, ehkä

toiseksi viimeistä kertaa tänä suvena.

Vaan mistäs sen tietää, jospa vielä kasvaa hyvinkin pitkään.

Eiliseksi oli ennustettu sadetta, onneksi se tuli

vasta yömyöhäällä, ehti vuodevaatteet tuulettua 

ja pyykit kuivua kaikessa rauhassa.

Sateen ropina oli rauhoittavaa

puhtaiden lakanoiden välissä.

Leivoin kaksi piirakkaa, valmispohjiin kylläkin.

Toiseen laitoin  samanlaisen muruseoksen

päälle kuin viimeksikin.

Nyt vain herukoiden tilalle raparperia ja karpaloita.

Vien siivoojille ja keittäjälle puolet,

maistuu se heillekin.

Toinen pohja oli suolaiselle piirakalle,

siihen laitoin broileria, sipulia, fetaa

ja kerma/rahka/kananmunaseos niiden päälle.

Ah, oi ja voi, maistuipas hyvältä.

Viron pesällä Nori on alkanut pitään puoliaan,

lauantai aamuna huuteli ruokaa pesän reunalla.

Ennen kuin kala tuli, saapui S8 siihen ja sai kalan,

 mutta Nori nappasi sen itselleen ja söi kokonaan.

Selviää maailman tuiskuissa!

Tarkempaan seuraavat olivat saaneet hyviä kuvia napattua.

Tämä otos on omalla heikolla kamerallani

näytöltä aamusumussa.

Työviikko meni "yhtä soittoa" touhutessa.

Päivät olivat lämpimiä ja mäkäräisiä

 oli välitunneilla aivan valtavasti.

Pihalla oli vieläkin 4H:n keräyksen jäljiltä lasinsiruja.

Kahdesti niitä keräilin ja sanoin johtajalle,

olisi kauheaa, jos lapsille jotain tulisi niistä.

Purkaminen on edennyt keittolan osalta,

seinää ja kattoa on saatu pois.

Salin katolla oli pari miestä moottorisahan kanssa

perjantaina.

Pikkuiset ovat aivan ihania,

olin jo unohtanut millaista on olla pylvään päälle nostettuna.

Pikkuinen vesseli, jonka jalat ehtivät enemmän

kuin pää pihan leikeissä,

tuli kertomaan, että olen hänen mielestään mukava.

Aivan hellyttävä ilme, kun hän pää kallellaan katseli.

Korttikuvia tein Fiskarsin leimasimella,

kun saan kabinettikorttipohjia, saan ne valmiiksi,

Päpsy oli tehnyt aivan ihania kortteja

vain leimaten.

Kaikkien"runsaudensarvien" jälkeen sellaiset

kortit ovat mieluisia katsella.

Minullakin on pitsiliina- leimasin,

kokeilen Päpsyn mallia myöhemmin.

Jumbokukalla voisin kokeilla myös

vähillä väreillä tehtyä mustaharmaata mallia.

Postipate toi tilaamani lastenkirjat:

Ella ja kadonnut karttakeppi

ja

Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen.

Fedja setä, kissa ja koira oli luokan hyllyssä ja

aloitin sen lukemisen oppilaille,

se ei ollut kenellekään tuttu.

Seuraavaksi taidan lukea tuon kadonneen 

karttakepin tarinan.

Verkkouutisissa arvosteltiin jonkun koulun

sääntöä, miksi lapset eivät saa tulla pyörillä kouluun.

Sekin on yksi asia, joka ei aukene ulkopuoliselle,

jo yksin koulun piha-alue voi olla liian pieni

pyörien säilytykseen,

puhumattakaan siitä, että pienet ovat

 liian huntaloita kulkemaan pyörillä:

 polkea, ohjata, katsoa ja kuunnella, näyttää suuntamerkkiä ja

 ryhmittyä muun liikenteen seassa!
Jalkakäytäviä ei ole kattavasti,
tien/kadun ylityksiä mahtuu matkan varrelle.

Koulumatka on samaan vakuutukseen kuuluvaa

kuin kouluaika.

Jonkun tutkimuksen mukaan vasta 12v. pystyy 

seuraamaan liikennettä ja polkemaan pyöräänsä.

Joissakin kouluissa raja on vedetty sallitun kohdalla

 viidesluokkalaisiin.

Huolehtimista, vastuunkantoa vai sallimista?

Jonkun lapsen kohdalla asiat hoituisivat ok,

mutta kun kaikkia pitäisi kohdella samoin säännöin,

mihinkäs se raja sitten vedetään?

Kuntopyörän polkeminen on tuottanut tulosta,

vuoden takaiset caprihousut sopivat

ja uni riittää aamuun asti.

Pikkuinen vipeltäjä kävi ihastelemassa perjantain puseroani,

mitähän huomiseksi laitan, jotta lapsille olisi

iloa open asusta?

Satu , Aila ystäväni veljen tytär

laulaa väreistä,
iloisin sävelin hyvää tulevaa viikkoa!

Nori lentää!

Ja tänään sen näimme, uskalsipas Nori siivilleen:

http://www.youtube.com/watch?v=DSaZ-C1jbNo 

Pesä oli tyhjä, kun Nori nousi siivilleen, 

niin helposti, kevyesti.

Eilen illalla innostuin kokeilemaan lisää

metsähenkilön joulukortteja.

Oli kahden hirven kortti,

kuu oikealla.

Yhden hirven kortti,

kuu vuorten takaa kurkistaen

ja kuusimetsän hirvien kortit.

Melkein unohdin nukkumaan menon.

Onneksi nukuin heräilemättä

koko yön.

Piirakkaan olivat tyytyväisiä,

maistoin itsekin, oli todella hyvää,

kannatti kokeilla.

Tänään oli kuuden tunnin työpäivä ja jäin vielä kahdeksi

 tunniksi valmistelemaan huomista.

Samalla korjasin lähtötasotestejä.

Perusasioita, perusasioita on eri tavoin

käytävä läpi, ja tehtävä

toisille lisää mielenkiintoisia ja vaikeampia

tehtäviä.

(Edit. Päivä oli pitkä, vaikka väsytti, päätin ottaa itseäni
 niskasta kiinni ja pyöräilin tunnin.
Hyvä minä!)

Harmillista, ettei meillä ole kuin yksi tietokone luokassa,

ei voi laittaa toisia koneelle ja toisten kanssa

kädestä pitäen harjoitella.

Auts!

Hexa on saanut fysioterapeutilta apua käteensä,

kipeää oli käynyt.

Hyvä, että apua löytyi.

Ensimmäinen virallinen joulukortti tehtynä

Hexan tilaamat Lavinia Stamps'n leimasimet olivat

 ensimmäistä kertaa käytössä.

Tämä oli se ensimmäinen versio,

toiseen yhdistän molemmat sarvipäät

ja entisiä puita.

Maahan laittamani Glimmer Mist oli juuri sitä, mitä

toivoin sen olevan.

Sen pitäisi kuvata ohutta lunta ja ruohon/saran tuppaita.

Oli samalla kokeilua, riittävätkö leimasinteni värit,

kaipailisin tummempaa sinistä, mutta

sitä minulla ei ole,

onko sellaista olemassakaan?

Sisälle toivotus, ei muuta.

Jossain blogissa näin pari vuotta sitten jotain tällaista,

siitä tuli mieleeni, että reppuvihkoille voisi

olla hyvä syli raitapaitapoika.

Siivooja-Kaarina sen minulle keväällä virkkasi, kun pyysin.

Nyt kolmosien kanssa on kiva ottaa käyttöön.

Nyperönenän syliin saavat laittaa aamulla reppuvihkonsa

ja siitä taas iltapäivällä ottaa mukaansa.

Nuo varpaat ovat ihanat.

Minulla ei ollut mitään raidallista kangasta, joten

otin verhosta palan ja ompelin siitä sisuksen.

Sisällä on muovinen elintarvikkeessa ollut rasia.

Taitaa sekin olla koulun varastosta keväällä

säästetty.

Sisäpihan krassit kukkivat hailakoin keltaisin kukkasin,

ovat kauniita, erilaisia,

voimakkaan punaisten, oranssien ja keltaisten rinnalla.

Verikurjenpolvi jaksaa kukkia.

Tämän kukan nimeä en tiedä, olisiko joku lilja?

Näyttää hiukan sipulin kukalta,

liljan lehdet sillä on.

Se on tullut perennapenkkiini posliinilaukan mukana,

ja selvästi aikoo pysyäkin siinä.

Luin Åsa Larssonin viidennen, uusimman dekkarin,

Uhrilahjan.

Olen sisareni kanssa pohtinut, miksi Larssonin

kirjat miellyttävät.

Onko se perushenki, joka pohjoisessa asuvilla on.

Sitä on helppo ymmärtää eri juonien mutkissa.

Päähenkilöön, omine omituisuuksineen, on

helppo mennä sisälle.

Tuosta perushengestä  me kyllä tulimme

myöhemmin toisiin ajatuksiin,

sillä emme pitäneet eräästä suurta julkisuutta

saaneesta kirjasta,

vaikka kirjoittaja oli vielä enemmän "omia".

Larsson käyttää räväkkää kieltä hillitysti,

nauratti se paikallisten vanhojen käyttämä

ilmaus, jota Larssonkin käytti.

Joka tapauksessa, tämäkin oli luettava, 

hyvä,

 uskaltaisiko kirjoittaa erityisen hyvä!

Aika hyvä on Jottakin, eikös?