Ihanaa, sataa vettä!

Kesäkuun ja heinäkuun alun saimme sadetta,

mutta sen jälkeen kovin nihkeästi

Luoja on antanut meille sadetta.

Lauantai-iltana saimme pikkutilkkasen,

tänään hiukan enemmän.

Maa on kuivaa, sieniä ei juuri näy

ja mustikatkin kärsivät kuivuudesta.

Tällaisena iltana on hyvä sytyttää kynttilöitä,

 polkea pyörällä

ja saunoa,

jotain leppoisaa musiikkia kaipaisi,

mitä suosittelisit?

Huomisen päivän valmistelut tein töissä,

nyt ei tarvitse töitä ajatella.

Sain korttipohjia Paperinauhasta,

neliö- ja kabinettikortteihin.

Pikkuinen raitapaita oli eilen sanonut opettajalleen:

"Kuule, minun mielestä se kolmannen luokan opettaja on mukava."

Sitten pienessä päässä oli raksuttanut ja hän oli jatkanut:

"Kyllä sinäkin olet kiva."

Taisi olla joku kaplakka eilen aamulla, johon

hän ehtivänä oli osallistunut.

Päivällä hän nappasi minua kiinni ohimennessäni,

katsoi, niin kuin olisi asiaa.

"Niin se meni tämäkin päivä, tuli vähän töpättyä."

Vakuutin hänelle, että jos asia on hoidettu,

niin kaikki on ok.

Ihmisille sattuu.

Tänään kaikkien touhujen keskellä löysin hänet kyljestäni,

huomiota kaipaamassa.

Pariin sanaan ja "puolihalaukseen" oli tyytyväinen.

Hän ei ole minun luokan oppilaita,

saanen pitää erityisasemassa?

Välitunneilla emme päässeet ulos,

kaivinkoneita oli joka puolella.

Ulosmenon kohdalla mylläsi kone,

valotolppia varten kaivantoa.

Ainoa liikkumispaikka on sorakasoissa ja 

linja-autojen parkkipaikkana.

On ihme juttu, ettei suunnittelussa ole otettu 

asiakkaita, lapsia huomioon.

Lapset tarvitsevat liikuntatunneiksi ja välitunneiksi tilaa liikkua.

Ei riitä, että on urheilutalon sali,

ulkoilmassa liikkumistakin kaivataan.

Neljä konetta oli ns. keittiöpäädyssä.

Ja hirmuiset dinosauruksen kidat murskasivat

kattoa ja seinää.

Lapsilla oli mielenkiintoista katsottavaa,

mutta samalla he väsyvät kaikkeen ylimääräiseen.

Sehän on vain vuosi, sanovat päättäjät.

Lapsilla on olemassa aikamääreinä

kuukaudet, viikot, päivät, tunnit

ja minuutit.

Me laskemme eri mitoilla,

elämme eri aikaa,

lapset kasvavat, aikuiset kutistuvat -

rusinoituvat.

Omaikäisen laulua, Iina laulaa kuin pieni tyttö,
ilmiselvästi nauttien laulamisesta.