Ensimmäinen virallinen joulukortti tehtynä

Hexan tilaamat Lavinia Stamps'n leimasimet olivat

 ensimmäistä kertaa käytössä.

Tämä oli se ensimmäinen versio,

toiseen yhdistän molemmat sarvipäät

ja entisiä puita.

Maahan laittamani Glimmer Mist oli juuri sitä, mitä

toivoin sen olevan.

Sen pitäisi kuvata ohutta lunta ja ruohon/saran tuppaita.

Oli samalla kokeilua, riittävätkö leimasinteni värit,

kaipailisin tummempaa sinistä, mutta

sitä minulla ei ole,

onko sellaista olemassakaan?

Sisälle toivotus, ei muuta.

Jossain blogissa näin pari vuotta sitten jotain tällaista,

siitä tuli mieleeni, että reppuvihkoille voisi

olla hyvä syli raitapaitapoika.

Siivooja-Kaarina sen minulle keväällä virkkasi, kun pyysin.

Nyt kolmosien kanssa on kiva ottaa käyttöön.

Nyperönenän syliin saavat laittaa aamulla reppuvihkonsa

ja siitä taas iltapäivällä ottaa mukaansa.

Nuo varpaat ovat ihanat.

Minulla ei ollut mitään raidallista kangasta, joten

otin verhosta palan ja ompelin siitä sisuksen.

Sisällä on muovinen elintarvikkeessa ollut rasia.

Taitaa sekin olla koulun varastosta keväällä

säästetty.

Sisäpihan krassit kukkivat hailakoin keltaisin kukkasin,

ovat kauniita, erilaisia,

voimakkaan punaisten, oranssien ja keltaisten rinnalla.

Verikurjenpolvi jaksaa kukkia.

Tämän kukan nimeä en tiedä, olisiko joku lilja?

Näyttää hiukan sipulin kukalta,

liljan lehdet sillä on.

Se on tullut perennapenkkiini posliinilaukan mukana,

ja selvästi aikoo pysyäkin siinä.

Luin Åsa Larssonin viidennen, uusimman dekkarin,

Uhrilahjan.

Olen sisareni kanssa pohtinut, miksi Larssonin

kirjat miellyttävät.

Onko se perushenki, joka pohjoisessa asuvilla on.

Sitä on helppo ymmärtää eri juonien mutkissa.

Päähenkilöön, omine omituisuuksineen, on

helppo mennä sisälle.

Tuosta perushengestä  me kyllä tulimme

myöhemmin toisiin ajatuksiin,

sillä emme pitäneet eräästä suurta julkisuutta

saaneesta kirjasta,

vaikka kirjoittaja oli vielä enemmän "omia".

Larsson käyttää räväkkää kieltä hillitysti,

nauratti se paikallisten vanhojen käyttämä

ilmaus, jota Larssonkin käytti.

Joka tapauksessa, tämäkin oli luettava, 

hyvä,

 uskaltaisiko kirjoittaa erityisen hyvä!

Aika hyvä on Jottakin, eikös?