lauantai 11. elokuuta 2012

Työt alkoivat

Punaherukka-kookospiirakka


Olen napannut joskus raparperipiirakan ohjeen netistä
ja nyt päätin kokeilla kuinka se onnistuu
punaherukoilla.

Murotaikinapohja:
150g margariinia
1dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
500g p-herukoita
2tl perunajauhoja
3/4dl sokeria

Päällys:
100g margariinia
1dl kaurahiutaleita
2dl kookoshiutaleita
1dl vehnäjauhoja
1/2dl sokeria

Vaahdota sokeri ja rasva.
Lisää kananmuna.
Lisää kuivat aineet.
Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Sekoita täytteen aineet ja lisää ne
pohjan päälle.
Nypi päällys murumaiseksi seokseksi.
Levitä se täytteen päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 25 min. keskitasolla,
tarjoa vaniljakastikkeen kera.

Ajattelin viedä piirakan töihin ja ostaa sen 
vaniljakastikkeen mennessäni
lähikaupasta.

Vuoka oli isohko ja aivan sopiva annokselle,
pienemmästä olisi tursunnut yli ja sotkenut uuden uunini.


Hexa kyselee, kuinka omenat kypsyvät,
toisessa puussa näyttää jo tällaiselta, toisessa ihan vihreää,
toivottavasti syyslämpimiä riittää.

Kaksi päivää on oltu koulussa,
alku on ainakin kivaa, lapset ovat omaikäistensä oloisia,
tavallisia, puheliaita.
Iloitsen siitä, että saan olla oma itseni, kerberoksena oloon
väsyin, se vie energiaa ja aikaa hyviltä asioilta.
Nyt on hyvä, kiitos Luojan.

Ruokailutilan pienuuden vuoksi joudumme soveltamaan
tunteja/välitunteja, mutta "vuosihan se vain on"-
sanoivat päättäjät.
Joustoa pitää löytyä, venymistä,
improvisointeja ja tuntosarvia huomata lasten jaksaminen.

Hyvää, virkistävää viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Onpa herkullinen musiikkipläjäys! Kokonainen konsertti, kiitos. Ja mukavaa viikonvaihdetta ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana piirakka, nam. Omenien kypsymistä minäkin odotan, paljon on tulossa kunhan muumiotauti ei kovin rokota. Aika mennä hurahtaa koulutkin jo alkaneet. Minä olen muutamia kertoja viettänyt aikaa torilla korttejani myymässä, hauskaa ollut. Bloggailu edelleen jäänyt vähemmälle, en tiedä onko joku kyllästymisen vaihe, 4,5 vuotta sitä pitänyt ;-)

    VastaaPoista
  3. Marja Leena, minua miellyttivät esiintyjien ilmeet ja tietty taitavuus improvisoida. Kiitos toivotuksesta!

    Tia, olet viihtynyt mökilläsi ja myyntitapahtumissa, aika aikaansa kutakin. Sitähän sitä pitää tehdä, mistä pitää.

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!