Ei aina tarvitse alleviivauksia

Yksi työtovereistani manaili perjantaina,

ettei ollut saanut kaveria elokuviin,

eikä hänellä ollut autoa.

Lupasin lähteä, halusin nähdä,

millaisen kaksituntisen Antti Jokinen

oli saanut tehtyä.

Kirjassa voi mennä enemmän tunnetiloihin mukaan,

filmi oli kyllä hyvä, mutta tiettyjen asioiden  

reipas korostaminen vei sisällöltä aromeja.

Siis minun mielestäni.

Nuori Aliide, Laura Birn, oli loistava, samoin pidin

vanhus-Aliidenista, Liisi Tandefeltistä.

Kirja voittaa useimmiten, 

elokuva, vaikka yli kaksituntinen,

ei voi sisältää kaikkea mitä kirja.

Poikkeuksena muistan aina Purppuralaahusta,

sen elokuvaversio oli upea katsottava.

Hilkkua vaille vanhempainvartit nyt pidettyinä.

Oli aivan ihana äiti tämä toiseksi viimeinen.

Monet kopat ja laudat saaneena osaa antaa

arvoa aidolle, rehelliselle kanssakasvattajalle,

kiitos kahden eläväisen pikkumiehen äiti!

Hain vielä viimeiset kanervat amppeleihin

samalla kun hain lisää kynttilöitä ja ledlamppuja.

Sain uusia leimoja LoTV:n yhteistilauksesta,

(Kiitos, Mari Kytöharju!!)

kokeilen niistä yhtä, jouluista. Se sopii hyvin

niihin tummansinisiin kiitoskortteihin,

jotka ostin (50kpl.) kirpparilta, teen

niistä joulukortit peittäen kiitokset ja kuvan

paikan. Tuunausta!

Ostin kovin kalliit Tim Holzin Distress Markersit

Danila Yönsiniltä,

olen tykännyt kympillä,

nuo ovat juuri minulle mieluiset värityskonstit,

säiliösiveltimellä saan tarpeeksi vaaleaa.

Sävyjäkin on riittävästi, onhan noita sävyjä 37.

Netistä löysin ohjeen ja laminoin 250 grammasen

paperin, siihen on hyvä sivellinpäällä

levittää väri ja sitten siirtää kuvaan.

Kirjailija Siiri Magga-Miettunen oli taas meillä vieraana

Kunnari-lukemisen alun kunniaksi .

Osasi, vanha opettaja, ottaa kuulijansa,

yhtä hyvin olivat isommatkin kuunnelleet

 Siirin tarinointia kuin pienet.

Kiitos, kollega, taas käynnistäsi!

Ulla Pirttijärven joiku Hildan kunniaksi:

Moneen junaan meistä riittää

Ilmari sääksi on Puolan ja Ukrainan

rajamailla.

Hitaasti malttaa jatkaa matkaansa.

Piret emo palasi Niilin suistoon,

taisi olla liian kuumaa etelämpänä.

Kurjet ja joutsenet harjoittavat kerääntymisajoja,

työmatkalla näkee molempia,

väliin pellolla, väliin ilmassa.

Olen toisinaan ajanut Heinijänkän kautta,

siellä on ollut vain muutama joutsen.

Lupasin ottaa rauhallisemman kirjan käteeni, vaan

kuinkas kävi:

Jo Nesbø Aave on ollut seuranani pari yötä.

Tuo ei ole mitenkään levollista luettavaa,

mutta parempi se kuin unettomana

pyöriä sängyssä.

Parina yönä on ollut pakkasta,

tänä aamuna ihmiset olivat saaneet todella raaputella 

ikkunoita ja joku tuli vastaan Jokivarren tiellä

hyvin heikoilla näkymillä.

Työtoverini muisti muistuttaa hiusteni pituudesta,

voihan, sanonkos.

Leikkausta vaillahan nuo ovat, mutta

ihan siististi menevät laineille.

Sen verran olen saanut takaisin

lapsuuden kiharaa, kun en enää

laitata pehmennystä.

Meitä on moneen junaan ja joku jäänee

asemallekin,

kerrotaan.

Olen voinut kertoa, mutta kerronpa uudelleen,

tämän kappaleen toivon soitettavan muistotilaisuudessani,

jos sellaista vietetään.

En siis pyydä kesäkukkia talvella,
vain kaipauksesta soivan jousisoittimen.

Vaiston villiä juhlaa

Voihan retale, luin kuin luinkin taas sodasta kertovaa

kirjallisuutta.

Mikä merkillinen on saanut naishenkilöt muistelemaan

toisten henkilöiden kautta tuota

kauheaa aikaa.

Minä en tiedä sodasta, vain ajasta sen jälkeen,

keräilin kupruilleita lasinpalasia saksalaisten

polttaman saunan paikalta,

luin Rudolf Shoiberlin nimeä

kesäpuuseen seinästä,

hm, muistojahan nuo ovat nuokin.

Dora, Dora oli "siistimpi" kuin Kätilö,

tappamista siinäkin, lannanhajua, tuskaa

ja ylevää Saksan suurmiehen ihailua.

Tuli mieleen Hellaakosken runosta pätkä:

" se on vaiston villiä juhlaa,

joka siittää, sortaa ja tuhlaa"

Ihminen paljaimmillaan, vaikka samalla peittäen sisimpänsä,

sokeaa uskomista, hyväksikäyttöä

ja toisaalta luostarin herkkä kuvaus

poisviedyistä aarteista,

jotka näkyivät, vaikka eivät olleetkaan paikalla.

Ja hitunen epäilyä, oman itsen rehellistä näkemistä.

Taidampa etsiä seuraavan kirjan hiukan 

rauhallisemmasta hyllyosiosta.

Olin asiakaspalaverissa, psykologi kertoi

testien tuloksista,

olin tyytyväinen, että olin osannut heti

syksyn alusta alkaen toimia oikein.

Kyllähän ko. pikkuista pohdin koko loman ajan 

jollakin tapaa ja päädyin oikeisiin käytäntöihin.

Saas nähdä, saanko avustajaa, psykologi oli ehdottomasti

sitä mieltä, että pitää saada.

Viikon alkua, 

kirkasta syksyä.

Syyllisyys parempi kuin Petos?

Halusin vain kukkia,

Luoja antoi omenia.

Vein naapurille kassillisen ja sanoin, että

voi hakea lisää, jos on tarvis.

Itse en tarvitse enempää.

Tai siis pakasteeseen ei mahdu,

kuin nuo astiassa olevat siivutettuina

valmiiksi piirakoita varten.

Siirsimme kodin ja koulun päivää

viikolla ja pidimme sen

läheisellä kota/laavu paikalla.

Paikka on tosi hyvä talvellakin nauttia

 makkaran paistosta ja hiihdosta.

Isommillekin on hiukan haastetta,

kun voi valita pitemmän lenkin.

Tein omilleni seitsemän rastia metsän

kasveista.

Oppilas, joka on ollut isänsä kanssa

konehommissa ja

koko perheen mukana kalastamassa

oli saanut myös tietoa kasveista.

Luonto oli tullut tutuksi.

Varoen valitsin otoksistani kuvan,

josta ei niin heti tunnista ketään,

etten saisi moitteita.

Kuvasta käy selville, että uutta polvea on kasvamassa.

Laavulla oli makkaranpaistopaikka

ja kodalla lättyjen,

makkaraa jäi, samoin sämpylöitä,

mutta lättytaikina riitti juuri ja juuri.

Ladunpohja oli kivistä ja kuoppaista

sekä paikoin märkää,

tunsin kävelleeni polkua edestakaisin

 illalla ja vielä aamullakin.

Vanhimmaiseni jättämät särkytabletit olivat taas tarpeen.

Työpaikan pihalla betonipalkit lisääntyvät,

teknisen työn luokan pohja-anturoita oli jo valettu.

Rakennus on leveämpi ja lyhyempi kuin entinen.

Kolme kirjaa olen taas lukenut,

aamusta uni kaikkoaa.

Karin Alvtegen Syyllisyys

oli "rauhallisempi" kuin Petos,

ei vaikuttanut minuun yhtä voimallisesti.

Taitava ihmisen mielen kuvioiden esiin marssittaja.

Kuinka ollakaan, enkö olekaan ainoa, joka etsii ihmistä

johon voi luottaa ja joka hyväksyy minut minuna?

Päähenkilö Peter kokee elämässään muutoksen

tavattuaan pikaisesti tuntemattoman

naisen ja saatuaan tältä edelleen toimitettavan

paketin.

Tavallisia ihmisiä, omine kyttyröineen,

luottaa, kehen luottaa?

Olen lukenut aiemmin Luutarhan, pidin siitä

ehkä enemmän.

Sisätautilääkäri tuntee miljöön,

sarjamurhaaja tuntuu olevan tietoinen 

vuosia sitten kuolleen tavoista

siinäpä keitos.

Luin, mutten ihan hurjasti taputtanut.

Kolmas kirja oli Anna Janssonin

Unissakävelijä.

Tarina pohjautuu gotlantilaismyyttiin ja

tunnettuun tosiasiaan, että lapsen 0-7 vuodet

ovat tärkeitä.

Jos lapsi kokee tulleensa hylätyksi, 

pienetkin asiat vahvistavat sen tunteen
myöhemmin monenlaisine seurauksineen.

Tässä romaanissa seuraukset olivat karmeita.

Tuntuu kummalliselta kaiken tuon jälkeen 

kirjoittaa pitävänsä kirjasta, hui.

Ja viimeisenä:

sain Leena Niemiseltä pyytämäni

harmaamalvikin siemenet.

Ensi keväänä, jos Luoja suo,

laitan siemenet puolivarjoisaan paikkaan

ja odotan niiden kasvua, kukkimista.

Suurkiitokset lahjastasi, Leena!

Onneksi tänään ei satanut ja sain vuodevaatteet 

taas tuuletettua.

Pilkon omenia pakastuspusseihin 

ja hipsin saunan lämpöön.

Levollista, virkistävää viikonloppua!

"Etelään kiitää

kurkien aura.

Alla päilyvät 

vilunsiniset

järvet..."

Pitkä askel muurin loukosta omaehtoiseen iloon

Päivällä paistoi silmiin sattuvan kirkas aurinko.

Töistä lähtiessä ajelin tummat lasit silmilläni,

mutta kun lankakaupassa ne poistin ja etsin lisää

lankoja oppilaille, huomasin, ettei

minulla ollutkaan linssejä kuin yksi.

Eikä sitä kadonnutta löytynyt.

Ajelin Instruun ja sain uudet,

eiväthän ne noin saa tiputella linssejään.

Kiitos hyvästä palvelusta!

Nyt päivä on tummunut ja terassilla palavat kynttilät.

Koko asunto tuoksuu eukalyptykselle,

heittelin kiukaalle vettä ja hengittelin höyryä,

josko auttaisi.

Cocillan on hyvä antamaan rauhallisen

unen, otin töihin mentyäni toisen annoksen,

eikä tarvinnut päivälläkään

kakoa henkihieverissä.

Marja Leena kertoi blogissaan, miten oli hemmotellut

itseään viikonloppuna.

Muistui mieleen eräs isoäiti, jonka tapasin

pitkäaikaisessa työpaikassani vuosia sitten.

Tuo työn runtelema nainen kertoi salaa nukahtaneensa

kiukaan loukossa, portaihin nojaten

yösydännä.

Kaupunkiin oli pitänyt kävellen matkata, matkaa oli 25km,

josta suven aikaan alkuosa oli pitänyt

kävellä avojaloin, etteivät kengät kulu.

Ihmeissäni kuuntelin silloin hänen tarinointiaan,

totta oli kaikki, kovin krouvisti häntä oli kohdeltu.

Kahvitilkka oli hänen ilonsa, 

- miten pitkälle olemmekaan edenneet

tuon isoäidin ajoista?

Meillä on oikeus, joku sanoo, että jopa velvollisuus

itseämme hoitaa ja hemmotellakin.

Luoja varjele, mitä koukkuselkäinen/kätinen isoäiti 

olisi saanut kokea, jos hän olisi uskaltanut ehdottaa,

että hänelläkin olisi ollut tahto iloon.

Iloitsen kynttilöistä,

hyvistä ihmisistä päivissäni,

minulle ne pieniä arjen iloja.

"Mitä tapahtuu apinalle..."

Aina syksyn alkaessa lupaamme, entisen työkaverin kanssa, 

että nyt, tänä alkavana pimeänä aikana

 käymme teatterissa useammin.

Nyt on ainakin avattu ovi, saa nähdä, kuinka

jatkuu?

Perjantaina oli ennakkoesitys  Kemin teatterissa:

Pyykkärit.

Onneksi en ollut ihan rättiväsy viikon touhuista,

vaan jaksoin nauttia esityksestä.

Hyvin muistan 50-luvun asioita:

uusien asioiden tulon: puhelimen, jääkaapin, 

pesukoneen ja lopulta television!

Ja olen elänyt myös sen ajan, jolloin rystyset auki 

hangattiin pyykkilaudalla flanellisia

miesten alusvaatteita puhtaaksi.

Ystävämme Saima kävi kauppareissullaan 

 ihastelemassa pitkiä lakanarivejä

hangen päällä, kiitteli puhtaiksi,

sanoi rehellisesti kadehtivansa,

se kuului hänen persoonaansa, 

se kadehtiminen.

Ja minä tiesin ottaa kohteliaisuutena sen vastaan.

Näytelmä oli ajan kuvausta, puutetta, perheen ongelmia

glamouriakaan unohtamatta.

Jari Sillanpää lainasi ääntään, kun naiset

 vetäisivät plyymit niskaansa ja askelsivat 

kumisaappaissaan tangoon.

Hyvin neljä naista ja yksi mies pitivät

katsojat ominaan yli kaksi tuntia.

Irja lupasi varata Kom-teatterin esitykseen liput,

muistikohan?

Yskä ei hellitä, vaan pahenee.

Onneksi ei ole kenenkään korvia kuulemassa.

Tuntuu, että viime talven jämät ovat vasta nyt lähdössä

keuhkoista.

Olen kaksi yötä valvonut ja yskinyt.

Kaksi kirjaa olen samalla lukenut.

Patricia Cornwellin Kuolleiden satama

ja

Henning Mankell'in Likainen enkeli.

Cornwell oli marssittanut tarinaansa 

enemmän ja vähemmän väkeä,

tapahtumia oli niin, ettei yskimisen lomassa oikein

perässä pysynyt.

Roistot olivat taas ihmiskasvoisia,

se oli tuttua Cornwellia.

Autotallihyökkäys entisen toistoa.

Yö meni lukiessa,

tuettuna kolmella tyynyllä pystyasentoon.

Henning Mankell kertoi erilaisen tarinan,

kirjan nimeä hiukan mietin,

olisiko joku muu ollut osuvampi?

Norrlantilainen, köyhä tyttö lainaa elämäänsä tarinalle.

Totta on sen verran, että verotuksessa löytyy merkintä,

muuten mystisyyttäkin sisältävä juoni

on keksittyä.

Naisten asema, rotujen eriarvoisuus,

totuus ja valhe,

siinä kirjan osasia.

"Mitä tapahtuu apinalle, 

joka ei enää tahdo olla apina? 

Ja voiko niin käydä ihmiselle?"

Meillä ei ole avoinna olevia apteekkeja sunnuntaisin ja

pyysin naapurilta yskänlääkettä,

jotta saisin ensi yön nukkua,

kirjatkin kohta loppuvat!!

Toivottavasti Cocillana auttaa,

Ulkona näyttää olevan kaunis syyssunnuntai.

Siis näyttää, en mene portaita edemmäksi.

Eilen katkoin kallionauhuksen, otin 

olkikukka-amppelin pois ja

tyhjensin kukkalaatikot.

Jokohan raskin ostaa ensi suveksi uudet,

kauan nuo entiset ovat kestäneetkin.

Kuutosille malliksi neuloin tuubihuivia 30 cm,

sen enempää lankaa en ollut ottanut mukaan.

Langan menekin ja mallin näkee.

Itselle olen neulonut Bravo Big Colorista samalla ohjeella.

Oikea, nurja ja joka toisella kierroksella langankierrot,

hiukan vaikeustasoa, mutta eivätköhän osaa,

kun harjoittelevat.

Leimakuvia joulukortteihin olen väritellyt,

ajattelin tänä viikonloppuna kokoavani,

mutta tuo yskä ottikin pääroolin.

Maratontekstin lopuksi:

patavanhoillinen äiti on tyytyväinen, että

lapsi (lue n. 40v.) vaihtoi työpaikkaansa.

En sitten toppuutellut, en yhtään,

vaan olen iloinen, ettei hän jäänyt

työpaikkaan, jossa palkka ei noussut, 

vaikka työmäärä ja -aika lisääntyivät,

eikä koulutusta saanut tarpeeksi.

Jarren musiikista tulee aina mieleen aika, jolloin Hexa oli

vielä kotona ja kuunneltiin "konemusiikkia".

Parempi olla sanomatta

Kun luin Kätilön, ajattelin, että yksi

kirja sitä lajia riittää minulle.

Kun olen unettomia öitä pyörinyt, päätin kiusata

itseäni ja lainasin Rosa Liksomin Hytti nro 6.

Jotenkin ne rivoudet ja rujoudet tuntuivat mahtuvan tuon

kirjan kansien sisälle paremmin kuin

Kätilöön.

Työkaveri moitti raskasmielisyydestä,

minä koin juuri sen kuvaavan hyvin 

venäläistä kulttuuria, hajuineen, makuineen,

maisemineen ja jurttaan jätettyine lahjoineen.

En ole pitänyt Liksomin tekstistä ennen,

mutta hyvin nuo unettomat tunnin 

kuluivat, ei paha.

Kirjan päähenkilöllä ei ollut nimeä ja

 kummasti sitä ei edes kaivannut.

Oikeasti maiseman, kaupungin tai ihmisen kuvaukset

olivat mielestäni parasta kirjassa.

Siis parasta olla sanomatta, että en lue.

Vanh.vartteja (siis tunteja) tuli pidettyä

tänään kolme.

Mielenkiintoisia ihmisiä.

Nyt taas sauna odottaa, ah, yksinäisen ilo!

Vanhempainvartit pyörähtivät käyntiin

Olla ope on taistelua monien toiveiden keskellä:

yhteiskunnan odottamien tulevien vastuunkantajien

toiveiden, vanhempien toiveiden ja oman työnäyn 

kesken.

Koska yhteiskunta kuitenkin maksaa palkan, 

joutuu miettimään usein, saako se vastinetta,

sosiaalisia, toimeentulevia "maitotölkkejä",

kuten uskalsin kerran kysyä 

OTTO-seminaarissa.

Mielestäni tulos näkyy joskus 45-50 vuoden

kuluttua lopullisesti.

Mistä siis koostuu tulospalkkaus?

Nyversin, tyttäreni avustuksella,

eilen itsearviolappua viitosille.

Heidän mielestään työrauhan ylläpito on 

sekä henkistä-että fyysistä pahoinpitelyä.

(Se fyysisyys on esim. olalla käden pitämistä,

kun puhuu henk.kohtaisesti kesken tunnin

jollekin säheltäjälle. )

Laitan heidät itsearvioimaan omaa osuuttaan ja 

viemään sen omalle opelle ja kotiin

allekirjoitettavaksi.

Osa vanhemmista haluaa kuitenkin

lapselleen työrauhan.

Meri piirsi minulle hymiöt,

voi olla että huomenna otan käyttöön.

Omien kohdalla mietin, miten paljon on

 lupa ohjailla persoonaa,

kuinka paljon X tarvitsee yhteistyökykyä,

kommunikointitaitoa,

jos on onnellinen omassa maailmassaan??

Ai, niin, se vanhempainvartti, 

se oli 1h 45min.

Ja paras palaute oli, että toinen lapsista sanoo

open olevan hyvä opettaja

10-vuotiaan varmuudella.

Uskallan olla kiitollinen.

Muistatteko vielä tätä ohjelmaa?

"Mä annan sut pois...

Torstaiaamun kuva Norista saaliin kanssa:

Poikasia näkee enää harvoin pesällä.

Piret-emo on Nasser-järvellä, jossa on +36 astetta,

kohta varmaankin myös toisten suunta on kohti

lämpimämpää olotilaa.

Meillä käydään öisin  lähellä nollaa,

pääskysiä en ole enää nähnyt ja 

västäräkkejäkin vain muutaman.

En löytänyt lainaksi keräävää ruohonleikkuria,

joten leikkasin tavallisella.

Polttoainetta piti käydä hakemassa kesken kaiken,

mutta ilman sitä pysähdystä jaksoin hienosti kaikki alueet.

Siitä olen kiitollinen Luojalle.

Kylttien lukeminen:

En ole vihainen koirille,

niiden omistajille kylläkin!

Ettäs on tyhmä pää, kun pitää pysäyttää

koira juuri sen kyltin kohdalle,

missä asiallisesti muistutetaan:

Jos koirasi kyykkii, kerääthän jätökset pois.

Meillä on tässä lähellä kaksi tyhjää tonttia,

joille voisi koiransa taluttaa.

Vika ei ole koiran, vaan hihnasta pitävän ihmisen.

Noiden kahden kyltin kohdalla oli useita kasoja.

Ihmisen mieli??

Olisiko viisaampi mennä (heidän) asumaan metsään,

jos ei jaksa ymmärtää sitä, että toiset ihan ilmaiseksi

pitävät alueensa siistinä kaikkien iloksi??

Täällä ei tarvitse maksaa koiraveroa, joten omistajia on moneen junaan.

Harasin ne alueet, jotka jäivät haraamatta

torstaina.

Naapurin Sirkka tuli lopussa avuksi.

Kävin suihkussa ja menin pistäytymään Åströmin kartanon

Hyvinvointitapahtumassa, joka järjestettiin

 paikallisen jääkiekkoseuran hyväksi.

Nyt lämpiää jo sauna ja varmuuden vuoksi otan särkypillerin,

jotta koneen kanssa epätasaisella kävelystä

ei tule kipuja ja käveltyä könkäten.

Luen nyt Jane Green Vuosi maalla,

Eksyin taas ottamaan minulle epäsopivan kirjan,

 kai kannen ansiosta.

Aineksia olisi, mutta niitä käsitellään kovin pinnallisesti,

ah, miten helppoa erot ja sairaudet!

Saa nähdä, paraneeko loppua kohti?

Ostin eilen kaksi kanervaa, laitan ne huomenna

amppeleihin,

ja kasan kynttilöitä lyhdyissä poltettaviksi.

Niin, jäi niitä lyhtyjä vielä tallellekin,

vaikka vanhimmaiseni opastamana laitoin

heinäkuussa kaatopaikkakuormaan monta.

Naapurin Sirkka kyseli yhteisvastuuta pihatöistä,

 eiväthän lumet sada tasaisesti joka talviviikolla,

eikä ruohonleikkuuta ja harausta
satu tasaisesti kesäkuukausina.

Tottahan hän puheli, mutta miten saada

kaikki osakkaat ottamaan samaa yhteisvastuullisuutta

näistä taloyhtiön töistä?

Seinänaapuri juoksee ovelta ovelle 

hankkien taivaspaikkaansa,

ei ruoho saa leikkaajaa, eivätkä lehdet haraajaa.

Ihmisillä on erilaista suhtautumista vastuullisuuteen,

ei siinä näy usko vaikuttavan.

Lauantai-iltaa!

Jostain tunki tämä laulu, jotain totta:

Pikkuisen vähän kiristää

Käydessäni kirjastossa palaverissa nappasin

luettavakseni Torey Haydenin Viattomat.

Monenlaista kirjailija oli säkkiinsä kerännyt, sitä heilutellut

kaatanut kasaan ja laittanut tarinan jonoksi.

Fiktiivistä, minulle epäuskottavaa tekstiä,

...ja he elivät onnellisina...

Kyyninenkö, saatan olla.

Oli yksinhultajaa, filmi-ihmisiä, entistä ja nykyistä ystävää,

metsässä samoilua, pakenemista,

työttömyyttä, rikkautta,

syntymää ja kuolemaa

ja taitaa olla tietysti, tällä kirjailijalla, myös insestiä.

Valvoin viime yön, olipa kuitenkin luettavaa.

Nyt laitoin kalapaistoksen uuniin, 

lähden kohta ulos lehtiä haraamaan.

Hieroja oli sairastunut ja minä menen hankkimaan

tiukempia lihaksia hartia/selkäseutuun,

pikkuisen tyhmää, mutta pihasta

pitää saada lehdet pois.

Edit.: Asfaltin reunoilta koivun siemenet ja lehdet lapioitu/harattu.
Leikkasin oman pihan ruohon.
Huomenna etsiskelen vielä keräävää
ruohonleikkuria.
Ilma oli kaunis, mutta tuulitakkia tarvittiin.

T. lupasi kysellä, olisiko kellään lainata keräävää leikkuria tuohon

tasaiselle alueelle.

Pääsisin helpommalla, jos joku lainaisi.

Nuo rinteen reunat tarvitsevat vain leikkuun.

Odottelen

Antaisiko tämä vauhtia haraukselle:

Sitä saa, mitä tilaa, vai?

Olin taivastellut sitä, miten paljon hyviä tiiliä

murskataan,

eikö niitä voisi käyttää?

Ainakin yksi tiili pitäisi saada jäämään

tuleville polville entisestä koulusta.

Ne pienet korvat!

Viimeiseltä välitunnilta tuli sanansaattajia:

"Ope, meillä on sulle yllätys!"

Se oli tuulikaapissa, pikkuiset oppilaani

olivat löytäneet luvalliselta alueelta

tiilen ja toivat sen minulle.

Kyllä me sille jonkun kivan käytön löydämme!

Eivätkös olekin ihania pikkuisia?

Harrastuksiin liittyvänä asiana teimme kirjanmerkin,

hyvin onnistui, vaikka en ollut leikannutkaan

kaikkea valmiiksi,

oppilaat saivat itse suunnitella ja leikata.

Tänään äidinkielessä tehtiin paritöitä ja
huomenna on sitten matematiikan
paritöiden vuoro.

Tänään tuli Dekorettesta tilaamani kaksipuoliset

teipit, vien ne koululle laskun kanssa.

Nykyisellä tavarantoimittajalla ei

ollut edes luettelossaan moista.

Hiukan liikahti eteenpäin taas uuden teko,

anturat saivat sementtiä.

Purku on pysähtynyt, ennalta ei oltu "tiedetty",

että pannuhuoneen katto oli eristetty asbestilla

suojaten yläpuolella olevaa luokkaa.

Sen purkajat ovat odotuksessa.

Olen lueskellut Kuuntele tämä tarina kirjaa,

"Hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan

ja aikuista heräämään".

Kun illalla luen ja nukahdan, 

olen varmaankin lapsi

ja kun jään miettimään tarinoiden antia, olen aikuinen.

Eikös se niin kuulu ollakin,

osa meissä lasta, osa aikuista?

Kiva, Saron, että löysit tiesi tänne!

Jos saisin toivoa, en haluaisi kuunnella

vanhainkodissa sen hetken iskelmiä,

please, soittakaa minulle vaikka tätä!

Illan pimetessä syttyvät kynttilät

Sateinen viikonloppu, hiljaiseloa viikon sähellysten vastapainona.

Tein J-avustajalle uuteen muistikirjaan

kansikuvan,

olin katsonut, että aiemmin antamani

oli hiukan käytössä kärsinyt.

Tässä on kovat kannet ja kuminauha sulkee

sivut yhteen, nauha on kuvassa takana näkymättömissä.

Löysin pieniä laminointitaskuja,

kansi pysyy siistinä.

Perjantaista alkaen on palellut ja

 parina yönä on nielua ärsyttänyt kipu,

johon olen syönyt Bafusinia ja kaapista

löytyneitä yskänlääkkeitä tropannut.

Luokan ilma ei jostain syystä vaihdu kunnolla ja

 kolmea ikkunaa pitää pitää avoimina,

onkos kumma, kun saa flunssan oireita!

Oppilailla on ollut jo poissaoloja.

Laitoin kukkakaaligratiinia,

pitkästä aikaa.

Se oli ennen syksyinen perunoiden lisäke.

Nyt otan sitä myös töihin Tupperin lautasessa.

Siinä voin kuljettaa, lämmittää

ja vielä syödäkin.

Hyvä ostos.

Ensimmäiset kynttilät on poltettu
terassin lyhdyissä,
näytti hyvältä, taas, pimeys ja valot.

Yöunet ovat olleet hiukan ohuita, turhan usein herään

keskellä yötä,

pyöritän tyynystä kylmää puolta

poskea vasten ...

Levollista unta!

Tapaus vai tarina?

Joku vuosi sitten hankittiin kaupungin kouluille

kirjoja opettajien "viisastuttamiseksi".

Suurin osa niista oli Haydenin kirjoittamia.

Taisin lukea silloin yhden.

Minun on jotenkin vaikea upota niihin kirjoihin, 

koen Toreyn tyylin olevan hiukkasen yliampuvaa.

Onko se kulttuuriero vai mikä?

Hayden on kirjoittanut 11 kirjaa,

osa niistä tositarinoita.

Hui, vastaan raapii tuo ilmaus "tarinoita",

silloin, kun aihe on ainakin osin tapahtunut,

koskettaa pientä ihmistä,

ei ole mielestäni tarina -

kuin keksittyä.

Vika kai minussa?

Nyt luin kuitenkin, koska sattui hyllyltä käteeni,

Aavetytön.

Kirja on julkaistu 1991 ja suomennettu 2007.

Aihe on vaikea, mutta luin.

Se ylhäältä katsova kertoja ei tässä kirjassa ollut

niin voimallisesti esillä.

Tuosta mielikuvasta keskustelin entisen

työkaverini kanssa, hänellekin oli tullut

samankaltainen olo.

Erityisopettajalla oli neljä oppilasta,

linkussa kulkevan, puhumattoman

Jadien ongelmaa Torey ryhtyy purkamaan.

Onnistuukin lopulta.

On asioita, joihin on vaikea puuttua.

Nykyisin opettajan avuksi on onneksi olemassa

kaiken maailman kolmikannat sun muut,

siltikään ei ole helppoa hakea apua lapselle,

vaikka näkee ongelmat.

Voit joutua maalitauluksi, eikä lapsen tilanne parane,

moni miettii, kannattaako edes yrittää.

Ymmärrän heitä.

Tuuli irroittelee,

nauttien se riipii lehtiä ruskettuneista koivuista,

peittää asfaltin reunaa

ja nurmikkoa liikahtelevalla pitsipeitolla.

Veljen vaimo ilmoitti, että oppilailleni

varatut säkkituolit, kaksi kpl olisivat

haettavissa.

Jospas joku päivä olisi intoa käydä mutkin Roissa,

nyt parantelun tulos on hiukan kipuisempi olo.

Viron sääksien emo on matkallaan ehtinyt jo Siinain tienoille.
Löysin videon tämän suven pesimisestä.

Kuoppamäen 70 v:n kunniaksi