lauantai 1. syyskuuta 2012

Tapaus vai tarina?

Joku vuosi sitten hankittiin kaupungin kouluille
kirjoja opettajien "viisastuttamiseksi".
Suurin osa niista oli Haydenin kirjoittamia.
Taisin lukea silloin yhden.

Minun on jotenkin vaikea upota niihin kirjoihin, 
koen Toreyn tyylin olevan hiukkasen yliampuvaa.
Onko se kulttuuriero vai mikä?

Hayden on kirjoittanut 11 kirjaa,
osa niistä tositarinoita.
Hui, vastaan raapii tuo ilmaus "tarinoita",
silloin, kun aihe on ainakin osin tapahtunut,
koskettaa pientä ihmistä,
ei ole mielestäni tarina -
kuin keksittyä.
Vika kai minussa?

Nyt luin kuitenkin, koska sattui hyllyltä käteeni,
Aavetytön.
Kirja on julkaistu 1991 ja suomennettu 2007.


Aihe on vaikea, mutta luin.
Se ylhäältä katsova kertoja ei tässä kirjassa ollut
niin voimallisesti esillä.

Tuosta mielikuvasta keskustelin entisen
työkaverini kanssa, hänellekin oli tullut
samankaltainen olo.

Erityisopettajalla oli neljä oppilasta,
linkussa kulkevan, puhumattoman
Jadien ongelmaa Torey ryhtyy purkamaan.
Onnistuukin lopulta.

On asioita, joihin on vaikea puuttua.
Nykyisin opettajan avuksi on onneksi olemassa
kaiken maailman kolmikannat sun muut,
siltikään ei ole helppoa hakea apua lapselle,
vaikka näkee ongelmat.

Voit joutua maalitauluksi, eikä lapsen tilanne parane,
moni miettii, kannattaako edes yrittää.
Ymmärrän heitä.

Tuuli irroittelee,
nauttien se riipii lehtiä ruskettuneista koivuista,
peittää asfaltin reunaa
ja nurmikkoa liikahtelevalla pitsipeitolla.

Veljen vaimo ilmoitti, että oppilailleni
varatut säkkituolit, kaksi kpl olisivat
haettavissa.
Jospas joku päivä olisi intoa käydä mutkin Roissa,
nyt parantelun tulos on hiukan kipuisempi olo.

Viron sääksien emo on matkallaan ehtinyt jo Siinain tienoille.
Löysin videon tämän suven pesimisestä.


Kuoppamäen 70 v:n kunniaksi



2 kommenttia:

  1. Enpä olekaan yhtään Haydenin kirjaa lukenut, voisikin pistää muistiin seuraavaa kirjastoreissua varten... :)

    VastaaPoista
  2. Varmaankin jokaisessa kirjastossa nuo 11 kirjaa ovat, niin paljon niistä on kirjoitettu.
    Kaikkea hyvää syksyynne!

    VastaaPoista

Iloitsen kommentistasi!