Ei aina tarvitse alleviivauksia

Yksi työtovereistani manaili perjantaina,

ettei ollut saanut kaveria elokuviin,

eikä hänellä ollut autoa.

Lupasin lähteä, halusin nähdä,

millaisen kaksituntisen Antti Jokinen

oli saanut tehtyä.

Kirjassa voi mennä enemmän tunnetiloihin mukaan,

filmi oli kyllä hyvä, mutta tiettyjen asioiden  

reipas korostaminen vei sisällöltä aromeja.

Siis minun mielestäni.

Nuori Aliide, Laura Birn, oli loistava, samoin pidin

vanhus-Aliidenista, Liisi Tandefeltistä.

Kirja voittaa useimmiten, 

elokuva, vaikka yli kaksituntinen,

ei voi sisältää kaikkea mitä kirja.

Poikkeuksena muistan aina Purppuralaahusta,

sen elokuvaversio oli upea katsottava.

Hilkkua vaille vanhempainvartit nyt pidettyinä.

Oli aivan ihana äiti tämä toiseksi viimeinen.

Monet kopat ja laudat saaneena osaa antaa

arvoa aidolle, rehelliselle kanssakasvattajalle,

kiitos kahden eläväisen pikkumiehen äiti!

Hain vielä viimeiset kanervat amppeleihin

samalla kun hain lisää kynttilöitä ja ledlamppuja.

Sain uusia leimoja LoTV:n yhteistilauksesta,

(Kiitos, Mari Kytöharju!!)

kokeilen niistä yhtä, jouluista. Se sopii hyvin

niihin tummansinisiin kiitoskortteihin,

jotka ostin (50kpl.) kirpparilta, teen

niistä joulukortit peittäen kiitokset ja kuvan

paikan. Tuunausta!

Ostin kovin kalliit Tim Holzin Distress Markersit

Danila Yönsiniltä,

olen tykännyt kympillä,

nuo ovat juuri minulle mieluiset värityskonstit,

säiliösiveltimellä saan tarpeeksi vaaleaa.

Sävyjäkin on riittävästi, onhan noita sävyjä 37.

Netistä löysin ohjeen ja laminoin 250 grammasen

paperin, siihen on hyvä sivellinpäällä

levittää väri ja sitten siirtää kuvaan.

Kirjailija Siiri Magga-Miettunen oli taas meillä vieraana

Kunnari-lukemisen alun kunniaksi .

Osasi, vanha opettaja, ottaa kuulijansa,

yhtä hyvin olivat isommatkin kuunnelleet

 Siirin tarinointia kuin pienet.

Kiitos, kollega, taas käynnistäsi!

Ulla Pirttijärven joiku Hildan kunniaksi: