Ongelmaksi asti koko elämä

Suomella riittää taloushaasteita jonoksi asti, sanoo ekonomisti Seppo Honkapohja Suomen Pankista.

Honkapohja kehottaa vielä katsomaan kustannuksia 10-15 vuoden kuluttua.

– Silloin suuret ikäluokat tulevat hoivaikään. Tämä tulee asettamaan aivan uusia ja suuria menopaineita julkiseen talouteen. Olisi erittäin tärkeää, että pääsisimme positiiviseen kasvuun tässä ennen kuin tämä aika koittaa.

– Tähän saakka olemme kulkeneet taantumassa tai nollakasvussa. Kaikki kasvu vahvistaisi suomalaista kansantaloutta kohtaamaan tämän tulevan hoivahaasteen.

Ns. suuret ikäluokat ovat olleet ongelma, eikö lie myös materiaali, mahdollisuus? koko olemassaolonsa ajan.

Vieläkö me olemme myös hoivaiässä ongelma, en oikein uskoisi.

Monet kuolivat jo "alkumetreillä", monet työikään päästyään, taidattekin puhua jostain muusta kuin oikeasti suurista ikäluokista?

Sen ilmauksen alle on haalittu lisää, saahan siitä peloketta, jos niin haluaa.

Tästä suurten ikäluokkien osasta on myös:

http://pienikonsti.blogspot.fi/2015_03_01_archive.html

Tämä ongelma kävi katsomassa eilen Daniil Harms'n lyhyttarinoihin perustuvan Sattumia Kemin teatterissa.

Kom teatterin porukka on taitavaa, tekstistä tuli mieleen Samuel Beckett, Viktor Pelevin ja Kafka.

Jos näin pimeänä aikana olisin valinnut näytelmän, olisi se ollut jokin helpompi. Hyvä, että olin ostanut lipun aikaisin syksyllä.

”Olipa kerran punatukkainen mies, jolla ei ollut silmiä eikä korvia. Hänellä ei liioin ollut hiuksia, joten häntä sanottiin punatukkaiseksi tietyin varauksin.”

Voi, kuinka groteskilta kuulostivat tämän naisen suuhun laitetut sanat

lasten laittamisesta kuoppaan.

Näkyi siellä olevan muutamia tuttujakin, usein olen saanut olla kuin vieraassa maassa, ilman pakkokeskusteluja, omien ajatusteni kanssa.

Nyt seurakseni liittyi nainen, joka etsi tuttuja oltuaan yli 40 vuotta Saksassa töissä.

No, en ollut tuttu, kuuntelin sopivasti myötäeläen häntä. Mietin, mitä hän olikaan mahtanut löytää palattuaan, oman maan vieraana, luulisin.

Toivottavasti hän löytää saksalaisen miehensä kanssa kiinnekohtia loppuelämäänsä nykyisestä Suomesta.

Nyt minulla on odottamassa yön yli muhinut leipäjuuri, ajattelin kokeilla millainen versio siitä tulisi, ainakin vähemmällä hiivalla. Pari saaristolaisleipää olen jo leiponut.

Ne onnistuivat , toivottavasti tämäkin versio.

Juutalaisiakin (Kiitos opiskelukaveri Kyllikille ohjeesta 40 vuoden takaa!) tein ja osan annoin lastani hoitaneelle muiden joululeipomisten mukana tiistaina.
Siihen pakettiin kuului juutalaisten lisäksi hedelmäkakkua, vaaleita ja ruskeita pipareita.

Lunta on sen verran, että maa on valkoinen, pakkastakin niin, että paksuimman takin otin eilen päälleni, hiukan väljyyttä oli tullut.

Edit. Aamulumet kolattuna, yksi naapuri ei sanonut edes huomenia vastaukseksi, yksi yrmyili ja yksi kävi kolaamassa loppukolauksia minun kanssani.

Saaristolaisleipä omalla versiolla on noussut vuokiin laitettaviksi.

Liikunta tekee hyvää.

Keskimmäiseni lähetti pöytäkoneen sisuksista korttiosoitteet, hiukan jo olin jättämässä koko lähettämisen, meneväthän ne vielä ennen joulua saataviksi vieläkin.

Jospa voin joulun jälkeen lisäillä korttikuvia, saas nähdä.

Rauhallista jouluun valmistumista, läsnäolo on tärkeintä!

Vara on viisautta

Katselin hämmentyneenä, kuinka netissä oli

video:

- kaksoset ampumassa kiinniotettuja irakilaisia

- kaksoset tulemassa oikeuteen.

Kyllä taas arkijärjellä varustettua ihmetyttää,

miksi meidän pitäisi katsoa noita ampumisia,

miksi meille näytetään poikien oikeuteen tuominen,

miksi,

miksi?

Onko riehkasulla mitään rajaa,

väkivallalla mässäilyllä mitään rajaa,

missä on jalat maassa mentaliteetti,

missä on arkijärki?

Jos ja kun

joku on tehnyt todella väärin,

niin ihmisyyttä kuin yksilöäkin kohtaan,

paraneeko se sillä, että asiaan osallistumattomat

mässäilevät yksityiskohdilla?

Mielestäni asiat eivät muutu valkeiksi,

eivät pojat mustemmiksi,

vaikka kuinka ihmisjoukot katselevat noita videoita.

Oikeus tällaisena,

tuoko se ammuttujen ihmisten omaisille ilon elämään,

rauhan ja tyyneyden?

Aikaa vie oikeuden etsiminen,

monta asiallista,

monta asiatonta sanomista aikaansaa,

surullista.

Olen luullut tuntevani suomalaisuuden kuvioista jotain,

elänytkin lähes 70 vuotta,

miten arkipäivämme kannanotot ovat muuttuneet

viime aikojen kuluessa,

ajattelisin, etteivät ainakaan parempaan suuntaan.

Kuka muistaa omien suojaamista näinä aikoina?

...siipies suoja suo!

Jaakko Ryhänen ja Kalevi Kiviniemi

(presidentinkuvat bonuksena)

Sananmukaisesti Pohjan tähden alla

Nostin taloyhtiön lipun liehumaan aamupimeään.

Sananmukaisesti Pohjantähden alla, Otava oli lipputangon kohdalla,

tähtiä näkyi paljon muitakin.

Ison, punaisen kynttilälyhdyn laitoin ovenpieleen.

Tänä itsenäisyyspäivänä emme kahlaa lumessa,

seuraavat sateet, keskiviikkona, ovat vettä,

ainakin ennusteissa.

Tänään kansa saa pällistellä (jos haluaa) pukuloistoa presidentin linnan juhlissa,
 tai siis ainakin heitä, jotka on kutsuttu ja jotka ovat
kostyyminsä taiten ja rahaansa tuhlaillen

valinneet.

Muutama on kieltäytynyt menemästä, hm, onko itsenäisyyspäivässä

kysymys heistä, vai heistä, jotka mässäilevät rahalla ja loistolla,

vaiko heistä, jotka kylmässä, nälissään, likaisina, täissään,

ikävissään ja tuskissaan taistelivat meille vapaan isänmaan?

Jotenkin "viitekehys" on hämärtynyt. 

Suokaa heille anteeksi veteraanit, te, joita ei sotien jälkeen vuosiin arvostettu.
Rivinne ovat harvenneet, iltahuuto on kutsunut useimmat.

Kuinka monen jäsentä kolottaa, kuinka monen yöunta kiusaavat muistikuvat,

jotka olisitte halunneet unohtaa. 

Sota, sotiminen oli julmaa, teillä on siitä iholla oleva tieto ja muistikuvat,
jotka saaavuttavat teidät yön pitkinä tunteina.

Olisiko sana KIITOS paikallaan?

Lämmöllä

Ainakin tänään talvelta tuntui!

Kolasin  ensimmäisen kerran n. viikko sitten.
Eilen sain kävelyttää kolaa kaksi ja puoli tuntia,
oli satanut märkää lunta 7 cm.

Mikäs oli työnnellessä kolaa, kun icebug-kengät oli jalassa
ja hyvä kunto.

Pöytäkoneeni on trimmattavana ja olen päivityksissä avuton
läppärillä.
Kuviakaan ei onnistu lisäilemään.

Pieniä lapasia ja sukkia vein SPR:n toimistolle kuukausi sitten
17 paria, saivat turvapaikanhakijoiden pikkuisille jakaa.

Kirjoja olen lukenut, viimeisenä Mankell'n Kiinalainen.
Viimeisimmistä luetuista eniten olen pitänyt Italialaiset kengät kirjasta
sekä Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
Niin mielelläni olisin kuullut Olssonin kertovan kirjastaan, mutta
sehän oli Oulussa, eikä lähempänä.

Tällä alueella on rahaa suunnattu urheiluun, on monenmoisia halleja,
"korkeampi" kulttuuri on jäänyt unohduksiin, harmi.

Kuntosalilla käyn 2-3 kertaa viikossa. Menen salille sellaiseen aikaan, että voin
ottaa minkä laitteen haluan, odottamatta vuoroa, se sopii minulle.

Pari joulukakkua olen paistanut ja jääkaapissa odottaa kahdella
versiolla piparitaikinat.
Huomenna ajattelin tehdä valkoisen piparin taikinan tekeytymään.

Joulukortit, hm, uskaltaisiko upota niiden tekoon, kohta on aika lähettää.

Jokohan huomisen lauhtuva sää vie kuurat ja madaltaa lumen?

Joulun odotusta!

Jokainen voi tehdä

Meillä on ollut tosi kaunis ja lämmin syksy.

Olemme nauttineet lämmöstä, aurinkopäivistä

ja harvakseen vesisateistakin.

Asiasta voi kuitenkin olla monta mieltä.

Suomalaisuuteen on ilmestynyt outoja piirteitä.

Voihan, ihmiset, hyväksykää itsenne,

hyväksynette sitten myös toisetkin.

Maailmalla yhdistetään rakkaaseen kotimaahamme 

lakanapukuinen, hiippapäinen olento.

Onko kysymys "kansan syvistä riveistä" lähteneestä liikehdinnästä,

vaiko kuitenkin harvinaisuus,

jota ei toivottavasti näe vuosituhansiin.

Jos koulu olisi hoitanut historian opetuksen paremmin,

olisi lakanat jääneet äitimuorin piironginlaatikkoon.

Löytyihän se koulun vika tästäkin.

Maailmalle levinnee myös näkökulma nuoren miehen

silmien kautta maastamme.

AFP kertoo maailmalle:

Kansainvälisen uutistoimisto AFP:n mukaan sadat irakilaiset 

turvapaikanhakijat kääntyvät takaisin, sillä he eivät halua jäädä

 harvaan asuttuun Suomeen, koska maassa on "liian kylmää ja tylsää".

AFP haastatteli muun muassa 22-vuotiasta Muhammedia, joka oli 

ensin matkannut Torniosta Helsinkiin, mutta palannut Tornioon 

päästäkseen takaisin Ruotsiin.

- Voit kertoa maailmalle, että vihaan Suomea. 

Täällä on liian kylmä, ei ole teetä, ei ravintoloita, 

ei baareja eikä ketään kaduilla, ainoastaan autoja, 

Muhammed kritisoi.

Samaan mielipiteeseen yhtyi takaisin Etelä-Ruotsiin 

haluava noin 15 irakilaismiehen ryhmä.

- Suomi ei ole hyvä maa, 

miehet kommentoivat AFP:lle.

Me menemme kohti talvea, joka voi olla luminen, kylmä

ja pimeä, asummehan pohjoisella pallonpuoliskolla

ja vielä sen yläosissa.

 

Nämä kuvat ovat viime tammikuulta.

Ei ollut tylsää lumitöissä,

jälkeä tuli ja hiki virtasi.

Aurinko sallii valoa ja lämpöä kovin

niukasti meille talvella.

Siis emme me vielä kylmässä elä.

Mutta sitten, pimeää ja kylmää ja lunta,

joskus väsymiseen asti,

ja silloin taas odotamme yötöntä yötä,

aikaa, jolloin on aina päivä,

josta te ette siitäkään pidä,

kun aurinko ei laske ollenkaan.

Ei hyvä sekään, vai?

Kahvia rakastamme, totta, juomme kyllä teetäkin.

Kahviloita, sellaisia pikkuisia keskustelupaikkoja

(ei niinkään baareja) kaipaamme joskus,

mutta koska asumme niin harvassa, asiakkaita ei sellaisiin

paikkoihin ole, jotta yrittäjäkin eläisi.

Siis niitäkään ei ole.

Ai, että emme "loirua"kaduilla, pois se meistä,

kiireesti käymme asioilla ja riennämme taas

kuntoilemaan tai muuten vain kotitöihin.

Tylsää, 

jos rauha, hiljaisuus, luonto ja terveys ovat sitä,

niin mitä siihen lisää,

emme me kauheasti kaipaa muuta,

mitä nyt jotkut työtä!

Kiitos käynnistäsi, Muhammed, oli hyvä, että sivistit itseäsi

ja koet nyt oman kotimaasi (toivottavasti)

arvokkaana ja tärkeänä, 

sinun työpanostasi tarvitsevana.

Me haluamme auttaa heitä, jotka oikeasti

tarvitsevat apuamme.

Olen neulonut sukkia pakolaisille, niitä täällä harvaan asutussa,

tylsässä ja kylmässä varmaankin tarvitaan.

Ehkä ne eivät olisi sinulle M. kelvanneet,

toivon, että ne jollekin pakolaiselle kertovat suomalaisen

lämmöstä,

välittävät lämpöä.

Aurinko paistaa, tuuli on riisunut koivut lehdettömiksi.

Lokakuu lähestyy,

tarvitsemme toisiamme,

hymyillään, halataan!

Ymmärtää, ymmärtää - kuka ja mitä

Voi, Aleksis Kivi ja sonneja pakoon kiivenneet

seitsemän veljestä.

Voi, te kaikki ruskaretkelle mylvimään

haluavat.

Se iso kivi ja sonnimullikat ympärillä.

Vaikeat (?) ajat aikaansaavat kuulemma monenmoista

 purkautumistarvetta.

Onhan meillä itsekullakin seinät, ruokaa, terveydenhoitoa,

koulutusta, sosiaaliapua.

Aikuisen oikeasti, meillä ei ole vaikeat ajat.

Nyt persut maksavat linja-autokyydin Tornioon

mylvimään rajalle.

Voi, ei,

 mylvikää muualla, älkää tänne tulko,

ihan pohjoiseen voisitte mennä, tarvitsevat ne 

matkailuyritykset asiakkaita sinne ja

Venäjältähän on tullut kuntoilevia pakolaisia polkupyörillä.

Niitä voisi ottaa mukaan sieltä, eivät ne

pakkasessa tarkene.

Viron kamerakuvasta voisitte ottaa mallia,

yöllä ja aamulla mylvähdykset ovat mahtavia.

Tapasin torniolaistuneen syntyperäisen helsinkiläisen,
sanoit olleesi aina erilainen,
kiva, rikastuta erilaisuudellasi,
älä muutu paikallisen äänekkään joukon tapaiseksi.
Pysy ajattelevana itsenäsi!

On taas vaaleanpunaisen rusetin aikaa.

Tilasin Bikken antaman tiedon avulla

rannekorun, jonka hinnasta puolet menee

rintasyöpäkeräykseen.

Tänään menen Kemin kaupunginteatteriin katsomaan ennakkoesitystä,

komediaa sisaruudesta, Käkikello, Sipi- näyttämöllä.

Samaistumispintaa jokaiselle, jolla on sukulainen,

ok, olisin ollut menossa Ihanat naiset rannalla-

esitykseen, mutta sepäs ei nyt sitten ollutkaan.

Olisiko ihanissa naisissa ollut samaistumispintaa,

ehkä ei niin lähelle tulevaa.

 Ystävistä olen kiitollinen,

pitäkäähän vahvana yllä ystävyyttä,

jokainen!

Love Can Do

Lauantaina kävin viikon kolmannen kerran kuntosalilla,
mahtava olo, kun voi/saa liikkua!

Brita kannuun löysin Prismasta suodattimia,
nyt taas veden juonti pysyy oikeissa lukemissa.

Ruokahetken jälkeen vetäisin ulkotyövaatteet ylle ja lähdin
haralla raastamaan pudonneita lehtiä asfaltilta.
Kyllä raastoi myös korvia!

Hetkisen haraa liikuteltuani sainkin seuraksi pariskunnan
ja niin työnteko olikin kolmin kivempaa.
Saimme koko piha-alueen puhdistettua.

Sisälle tultuani uutisista kuulin/netistä luin,
kuinka torniolaiset olivat kunnostautuneet.
Jess, Tornio maailmankartalle!

Voi, pyhä yksinkertaisuus.

Olisiko ollut oikeampi osoite eräällekin valittajalle,
että liikennöitsijälle olisi sanansa osoittanut,
jos rouva ei ollut mahtunut istumaan linja-autossa
matkallaan Kemiin?

En tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun lasten "viattomuutta"
eräskin oli huolehtimassa.
Sattumalta tunnen tapauksen,
salassapito estää kertomasta tuon viattomuuden
vahvuutta ja asianosaisten alkuperäiskansallisuutta.

Vieläkin soisin suomalaisten muistavan,
kuinka useat maat
ovat ottaneet vastaan esi-isiä/äitejä/lapsia.

Kotikyläni tyhjentämisen aikaan sodan uhatessa
siirrettiin sodan jaloista myös Pohjois-Ruotsiin  naisia ja lapsia.
Hille, joka oli ollut mukana kertoilikin usein,
kuinka he tappelivat siellä,
niin suomalaislapset kuin naisetkin keskenään,
siis ei ruotsalaisten kanssa.

Ruotsissa onkin kommentoitu runsaasti valmiuttamme
nähdä ihmiset ihmisinä.

Ilokseni sain Lauri Järvilehdon tekstiä luettavakseni.
Mieli tahtoo nähdä valoa, nähdä muutakin kuin
yrmeää ay-johtajaa jarruttamassa muutoksia.

Niin se vain on, ainoa mikä on varmaa, on muutos.
Suomi tarvitseen muutosta.
Se ei tapahdu tarraamalla entiseen, vanhoihin uriin,
vaan eteenkatsomalla, muuttamalla toimintamalleja.
Kyllä meihin jää, pahus vieköön, sitä entistäkin,
turha liiasta muuttumisesta on pelkoja nostaa.

Sieltä Ajattelun ammattilaisen sivulta löysin
Love Can Do.

Tervehdys, Suomen kreikkalaiset!

Onpas niin hyvin mielessä se, 

kun EU:n osasena alkoi olla selvää,

että meistäkin tulee kreikkalaisten auttajia.

Sitä porua, miksi eivät itse maksa,

eläisivät niukemmin,

maksaisivat lainansa,

osallistuisivat koko kansa,

niin, amen!

Nyt onkin suomalaisista tullut esille oma kreikkalsissiivu,

emme muuta mitään,

 vaikka rakas Suomen valtio

velkaantuu melkein miljoona euroa tunnissa,

on velkaantunut jo edellisten hallitusten aikana (7v.)

ja tuo v. ilmaisee aikaa (eikä esim. lapsen ikää),
jolloin vas., sdp, vihreät olivat hallituksessa!

Edit. En voi olla lisäämättä Kauppalehden linkkiä.
Kannattaa lukea myös IL:n artikkeli.

Sitä vain elettiin kuin siat pellossa, odotettiin, katseltiin ja 

otettiin sumeilemattomasti velkaa.

Nyt, kun uusi hallitus otti uuden suunnan,

se kirpaiseekin niin, että painokelvotonta tekstiä

jaetaan pidäkkeettömästi.

Kyllä muuten, mutta säästöt eivät saa koskea minua,

ei minua,

en suostu, ei!

Niin, rakkaat suomalaiset kreikkalaiset,

eikös pikkuisenkaan hävetä?

Olemmeko me, yli varojemme eläneet,

monine autoinemme, isoine

omakotitaloinemme,

ulkomaanmatkoinemme,

merkkivaatteinemme,

 tekniikan huippulaitteinemme,

niin puusilmäisiä?

Mitä tekevät palkansaajajärjestot, eivät suostu neuvottelemaan,

kahdesti pyydettiin,

missä on villakoiran ydin?

Onko se siinä, että on perusteilla uusi 

palkansaajien keskusjärjestö,

ja sehän on sanomattakin selvää, että napapaikan saa se,

 joka on kaikkein suurin änkyrä, vai?

Sopisiko se tylypapanopoulikselle, näin pienellä

kirjoitusvirheellä ilmaistuna?

Joku mielipiteensä ilmaisija käytti hyvin tunteisiin 

vetoavaa nimimerkkiä:

Sammunut ilo.

Anteeksi vain, voinetteko sanoa puhtaalla omallatunnolla,

että edes olisitte onnellisia,

kaiken tuon omistuksenne kanssa?

Jospa ilo onkin sammunut jo aiemmin?

Miten mahtaa olla, tulisiko mikään maa auttamaan

meitä?

Eiköhän lie kukkua se!

Tänään en ole katsonut uutisia,

joku vertasi kiimaan tuota uhoamiseen innokkuutta,

mielestäni sitäkin,

mutta ehkä kuitenkin enin sitä, 

että kansasta niin moni halusi olla narusta vedettävänä,

tulihan käytyä "ruskaretkellä"

hilluttua vapaalla.

Joku ammattiyhdistysmies vaahtosi aamulla,

ettei olisi saanut listata poissaolijoita,

kas kuinkas työnantaja voi poissaolijoilta

ottaa palkan tekemättömältä päivältä,

ellei ota nimiä listalle?

Joopa, joo.

Pohdin, laitanko hymnin vapaudelle,
 kreikkalaisten kansallislaulun,
mutta esi-isien muistoksi kuitenkin:

Paljonko on paljon?

Kun olin maahanmuuttaneiden lasten ja nuorten opettajana

kerroin oppilailleni, että myös suomalaiset ovat muuttaneet

erinäisistä syistä muihin maihin.
Luvuista voit olla eri mieltä, voivat olla isompiakin,
tutkittua tietoa kuitenkin.

Seikkailunhalu, nälänhätä, sopeutumattomuus yhteiskunnan

silloisiin oloihin jne. olivat olleet syynä.

Jo 1500-luvulla tiedetään suomalaisia lähteneen

Ruotsiin, ne suomalaismetsien miehet,

yli 40 000, Pohjois-Amerikkaan 370 000,

Pohjois-Norja, kveenien esi-isät, lukua en löytänyt,

Kanadaan 70 000, Brasiliaan satoja,

NL/Venäjäkin on saanut suomalaisensa 150 000,

Ruotsi "vulvun"tehtaalle 40 000 /vuosi kuumimpina 

muuttovuosina.

Niin ja tietty sotalapset 70 000 sekä Ruotsiin että

Tanskaan.

Olinpa unohtaa vielä nuo omat muutettavat,

karjalaiset, jotka asutettiin sodan jälkeen,

heitä taisi olla 425 000, eivät saaneet hekään hyvää kohtelua,

monen karjalaisen kanssa olen keskustellut

milloin ryssiteltiin, likaisiksi sanottiin, laiskoiksi

ja nauravaisiksi.

Edit. En voi olla tähän lisäämättä, että pieni muisti tallensi
joskus 1950? UNHCR:n paketin tulon kotikylääni,
saimme apua jaettavaksi sodan jälkeen.
Seura- lehdessä kerrotaan pakettien tulosta otsikolla
"Vanhan valokuvan mysteeri".
Olemme me saaneet itsekin apua.

Olemmehan me suomalaiset aikamoisia!

Niin, paljonko on paljon, kun puhumme nyt Suomeen

tulevista pakolaisista.

Korviin sattuu, sydämeenkin, kun kuulee sekä aikuisten että

nuorten puhetta muovipussien kanssa kulkevista

tummista ja vielä tummemmista tulijoista.

Entä sitten, jos heillä on älypuhelin,

olisi omatkin sukulaiseni toki halunneet ottaa yhteyttä

nopeammin P-Amerikan kaivoksilta.

Edit.2 : En voi olla tähän linkittämättä Marika Kataja-Lian
kannanottoa puhelimesta.

En ole totta vie ainoa, jolla on joku sukulainen hakenut

leveämpää leipää, kun omassa maassa on

ollut tiukkaa.

Nämä tulijat tulevat hakemaan rauhaa, kotia ja leipää.

Onko se liian paljon?

Media on järkyttänyt joitakin pinnallisesti, toisia syvemmältä
näyttämällä pienen pojan rannalla makaavan ruumiin.
Lainasin luvatta meren aaltoja ja pienet tennarit,
väärin tein.
Joku on sanonut, ettei niin suurta pahaa, etteikö siitä voisi
jotain hyvää kasvaa.
Pieni Ayla-poika ei kuluta tennareitaan enää,
voisimmeko me kohdata tänne asti päässeet
samanlaisina ihmisinä, turvaa ja ruokaa tarvitsevina.

Päätin, etten kulje heidän ohitseen hymyilemättä,
tervehtimättä, edes se, että heidät huomataan,
merkitsee jotain.
Eikä se ole paljon.

Tämä musiikki on lahjaa Afrikasta, Nkosi sikelel' iAfrika,
voiko tuon paremmin sanoa:
siunaa koko maailmaa?

Olisiko pitänyt pyöriä ympyrää

Hailuodon sääksenpesällä on nyt katsottavaa.

Pulkkisen kamera kuvaa Kemon ja Mailan ainokaista,

joka on löytänyt ruokailupaikan vanhalta pesältä.

Syyksi arvellaan muurahaisten invaasiota uudelle pesälle.

Pesän seuraajille asia on hyvä, näin saamme seurata vanhan, 

tutun pesän elämää taas.

Kovin on saanut syödäkseen kalaa poikanen ja päivän aikana 

olemme nähneet, että lisää tulee.

Hieno juttu, kiitos Pulkkisen kameran, saamme iloita

katsellessamme lähipesän elämää.

Päivä alkoi vähätuulisena, mutta tuulikin heräsi ja oli 3-4m/s  myöhemmin.

Lähdin pyöräilemään ja paikalla, johon on 20 km,

teinkin päätöksen, että matka jatkuu lisälenkillä.

Lopuksi kotipihaan saapuessani totesin, että pitäisi pyöriä autotallin

ympäri muutaman kerran, jotta saisi 60 km täyteen.

Sauna houkutteli, olin auringon ja tuulen käsittelemä,

ja lisäkierrokset jäivät, siis melkein 60 km.

Olen tyytyväinen kuntooni, eläkeläinen,

eihän tarvitse olla ihan pilkun päälle, vai?

Kiitokset Kukkolankosken kioskin pitäjälle, sain sieltä

vesipullooni täydennystä.

Ja toinen pyöräilija sai Koskenkorvaa ampiaisen pistoonsa,

olisiko pitänyt saada sisäisesti, toivottavasti auttoi ulkoinen hoito!

Nyt saunan jälkeen polveni saavat hevoslinimenttiä,

ettei huomenna tunnu vastatuuleen polkemiset.

Nautitaan lämpimästä, ei tätä pitkään kestä,

kyllä meille tulee pimeää ja kylmääkin taas riittävästi!

Pieniä iloja

V. 1999 muutimme tähän rivitaloon ja ensimmäisenä

syksynä sain siikoja entisen työkaverini lippoamina

pari muovipussillista.

Elokuun illassa Hexa niitä perkaili  ulkona kiveyksen

päällä ja ihmetteli kummallista tuhinaa takaansa.

Saimme pitkäaikaiset ystävät noista siileistä.

Parhaimmillaan kuumana kesäiltana pihalle tepasteli

seitsemän siiliä, viisi poikasta ja vanhemmat.

Meri sai ruokkia niitä kädestä, ne pitivät maapähkinöistä.

Joskus nappasivat terävillä hampaillaan joko varpaasta

tai sormesta.

Jari, nykyisin lie pappina jossain, tuli kuvaamaan ystäviämme,

hupaisaa oli, kun maatasolta kuvaavan kainalon alta poikaset

vipelsivät terassin alle turvaan.

Moneen vuoteen ei ole tuhinoita kuulunut, kovin olen

kaivannut noita ystäviämme.

Nyt sain iloita pikkuisesta tuhisijasta.

Terassin alle pikkuruinen oli menemässä,

laitoin seuraavaa kertaa varten pähkinöitä tarjolla.

Siellähän tuhisija olikin aamulla napsimassa pähkinöitä.

Juoma-astia olisi varmaan tarpeen näin kuumalla.

Harakat ovat naapurin kuusista pyrkimässä pihalle,

miten annan raikasta vettä niin, etteivät harakat omi

juomapaikkaa?

Tänään oli etelätuulta ja lämpöä alle 20°C, lähdin aamusta

polkemaan pitempää (35 km) lenkkiä, tuulesta ei väliä,

aina puolet matkasta on vastatuulta.

Olen tyytyväinen polkemiseeni, aikaa kului tunti 48 min,

energiaa (kcal) 451

ja ylikulun pitkällä suoralla syke 154.

Katselin OYKSin ajo-ohjeita, pitkästä aikaa sinne meno,

mutta näytti olevan ok.

Sain luettua Minette Waltersin Kameleontin varjon,

hyvä kirja, ei heti alkulehdillä päässyt arvailemaan

lopputulosta.

Taidan etsiä muitakin Waltersin kirjoja luettavaksi.

Koko viikolle on luvattu lämpimiä ilmoja,

nautittavia ne ovat elokuussakin,

iloitaan lämmöstä!

Viron ykköspesän nuoripari sai kasvatettua poikasensa isoiksi,

vastoin seuraajien alkuennusteita.

Kohta Mai lähtee muuttomatkalle ja Mikk jää ruokkimaan 

Carlaa ja Ceciliaa.

Pilvien alla ja päällä

Vitamiineja olen saanut kylmään:

uusi pikkupakastin ja kaksi laatikkoa mansikoita ja 

laatikko vadelmia.

Ei näkynyt viime yönäkään tähdenlentoja, kävin aamuyöllä

katsomassa. Taivas oli pilvessä, saattoivat toki lennellä

siellä pilvien toisella puolen.

Sain eilen Ulla Miettuselta cd:n, aikoinaan kuuntelin

Ullan ja Maurin tekemää kasettia niin, että se alkoi

vonkua, puhki olin kuunnellut.

Eron jälkeen ihmiset kokivat, että heillä on oikeus ottaa 

ampumakohteeksi sellainen, joka teki toisin kuin

pienissä ympyröissä silloin oli "luvallista".

Niihin hetkiin Keskellä elämää-kasetti oli voimia antava.

Nyt sain tuon cd:llä, suurkiitokset.

Kuunnellessani nousi sama itku syvältä sisimmästä,

muistijälki on voimallinen.

Laitoin heille kortin kiitokseksi.

Toisessa kuvassa taisi aurinko olla pilvessä,

 toisessa näkyvillä ja se hailensi värejä.

Sisälle kirjoitin kiitostekstin.

Kreatinaan olivat uudet Altenew leimasimet tulleet, Kristel

ilmoitti, kohta saan tulevan syksyn parhaimmat

leimasimet väritettäviksi.

Marika Rahtu on ilmiömäinen leimakuvien värittäjä,

hänen videoitaan on mielenkiintoista katsella.

Viron pesillä vanhemmat kantavat kalaa kasvaville poikasilleen

ja pienenevät itse.

Eihän tuo ole mikään kumma, kun pitää kaksin jaloin lennättää

kaloja, ovat nuo sääkset taitavia kalastajia.

Tänään ykköspesälle tuotiin kala, joka oli niin kova luu, että siitä 

ei vaanut palasia irti, arvelivat sen olleen sampi?

Minulle kala oli aivan outo, se oli pitkä ja sillä oli suuret evät.

Pelargoniat kukkivat, samoin violetti lumitähti.

Yöllä aurinkokennovalot palavat.

Jostain syystä päivän rytmiini on tullut herätä kolmen aikoihin,

eihän tuo maata kaada, kun ei tarvitse mennä aamulla

töihin.

Etelä-Ruotsissakin on ollut lämmintä, eikä ihan 

jokaisena päivänä ole satanut.

Rentouttavaa viikonloppua työssäkäyville!

Tämän verran koululaulua:

Siemen vai juuri

En nähnyt eilen illalla/yöllä tähdenlentoja,

vaikka niitä ennustivat, taivas oli pilvessä, kuinkas katsoit.

Tommi Kinnunen on noussut mäennyppylälle ja 

havainnut kasvatushalukkaat:

Koko kylä tahtoo kasvattaa.

Siinähän tuota haastetta työssäoleville kasvattajille,

ja jos ilmaiset olevasi jostain eri mieltä,

vedotaan opetustaitoon.

Kyllä, sellaistakin löytyy, mutta peittääkö

se kaiken muun ja suojaako kyllästymisiltä,

jota havaitsin.

Opettajissa on paljon niitä, joille opetus on vain työ,

ei edes mieluinen työ,

kun siihen lisätään vaatimuksia toisensa perään,

ei se ole ainakaan lapsen etu, joka tulee huomioiduksi

päällimmäisenä.

Jossain jo esikoululaisia testataan, jotta samantasoiset

voidaan laittaa omiin luokkiinsa.

Missä asioissa se samantasoisuus tutkaillaan?

Onko tuollaisessa "Suomi nousuun" siemen vaiko 

eriarvoistamisen jämäkkä juuri?

Edit. Tästä oli tutkijallakin mielipide,
Piia Seppänen luopuisi erikoisluokista.

Tein aamukosteassa aamulenkin, vein auton tarkastettavaksi,

helmuksia muovien alla, tulin pyörällä kotiin,

ilman kosteuspiste oli melkein lämpötila, joten iho sai

pehmeän käsittelyn.

Jos hyvin käy, haen iltasella auton ja saan pyöräiltyä

tämän päivän lenkin siinä.

Eilen hain pakastusrasioita, -pulloja ja ostin lisäpakastimen,

optimisti odottaa marjasatoa.

Kun huomenna saan pakasteen, käyn ostamassa mansikoita,

ja odottelen mustikoiden kypsymistä niin,

etteivät varvut täytä poimuria.

Kaisa lupaili karpaloita ja toivon saavani marja-aroniaakin.

Toiveissa on hyvä elää!

Paistoin viime vuoden mustikoista kaksi piirakkaa eilen.

Toinen oli valmistaikinasta, sai päälleen muruseoksen,

odottaa uunin lämpiämistä.

Viron pesillä poikaset kasvavat, kalastaessaan Mai, Mikk, Irma ja Joosep

kutistuvat, eivät ehdi itse syödä, kun ruokkivat poikasiaan.

Kuvan Thor oli saanut niin ison kalan, että torkahtelikin välillä.

Molemmissa pesissä poikaset ovat kasvaneet tasaisesti,

kalaa on ollut riittävästi.

Ensimmäiset päivät "leetillä" ovat kuluneet aurinkoisessa

touhussa,

kaipa tähän tottuu, olemaan itselle tarpeellinen.

Kiitos, että olette, ystävälliset ihmiset,

elämäni poluilla, näen, kuulen, arvostan teitä!

Muu maa mustikka

Vuosia kävin enimmäkseen yksinäni  Ruotsin puolella,Aavajärvellä,
mustikassa, puolukassa ja sienessä.

Olihan sinne matkaa, n. 25 km, mutta paikka oli hyvä,

puolukka-aikana sai vielä mustikoitakin ja sieniä lisäksi.

Opettajien pakkoloman aikana (taisi olla vuosi 1997?)
 poimin useamman ämpärillisen päivässä.

Joskus olin paikottamassa autoa yhdeksän aikaan

ja metsästä tuli pari vietnamilaista isojen ämpäreiden kanssa,

heidän poiminta oli silloin jo ohi siltä päivältä.

Nyt olen vieronut mennä yksin marjoja poimimaan sinne,

tänään sain kutsun lähteä Kivijärvelle,

hierojan mies oli menossa ja he ystävällisesti kutsuivat minut mukaan.

N. neljä tuntia ja vajaa ämpäri mustikoita, se on enemmän kuin

olen poiminut vuosiin.

Ja takaisin tullessa meitä odotti ruoka,

 Mirja oli keittänyt  hirvenlihakeiton 

väsyneille, nälkäisille,

olipas siinä ystävällisyyttä kukkuramitoin,

kiitokseni!

Tuossa meidän välissä oleva raja ei näy eikä tunnu,

sujuvasti suomalaiset autot ajelivat samoille mustikkamaille.

Nyt minua odottaa mustikoiden perkaaminen,

on puolipilvistä ja lämmintä, terassilla on helppo puhdistaa.

Laitan saunan odottamaan, lonkat, polvet ja jalkaterät

kaipaavat hoivaa.

Ystäväni tuskailee elämän vaikeiden asioiden palapelissä,

jokin ratkaisu pitää tehdä, kuka sanoo, mikä on paras?

Tsemppiä!